perjantai 21. syyskuuta 2012

I.A


Ismo Alanko jooh.. Se on mielestäni yks suomen top 10:ssä olevista sanoittajista. Musiikillisesti Ismon kappaleet ei aina oo mitään huippusuorituksia mutta sillä on kappaleissa yleensä jonkinlainen tarina. Musiikillisesti joittenkin yhtyeitten hyvissäkin kapaleissa saattaa olla aikalailla pelkkää sanahelinää ettei välttämättä oo mitään kertomusta, tai sitten niitten sanoma ei vaan aukea mulle.. Jotkut Teharin tyyppiset melko suorat tekstithän muhun uppoaa kohtuu helposti kun niitä ei hirveesti tartte miettiä. Taas Juicen tekstien tyyppiset ei uppoo kaaliin millään ensimmäisillä kuunteluilla vaan kappaleen joutuu tajutakseen kuunteleen useamman kerran yksin vailla muuta hälyä. Ismon tekstit on jossain noiden kahden välilltä että määkin siis voin jotain joskus tajuta. Tai useinhan kappaleet joissa ei ihan suoraan kaikkea sanota voi tajuta hyvin monella tapaa.
Toi kriisistä kriisiin soi mulla päässäni vaikka en ollut Ismoa pitkään aikaan kuuntelemalla kuunnellut. Laitoin sitten levyn autossa soimaan ja kuuntelin tänään pari tuntia ajaessani pelkästään Ismoa.
Kriisistä kriisiin on mun tunteelle monesti läheinen kappale, tai ainakin asia miten sen ite ymmärrän. Toi Pornografiaa on levyllä seuraava kappale ja se ei itteeni varsinaisesti mitenkään koske niin sitä oli hyvä miettiä, sen ymmärsin näin: Henkilö, tässä tapauksessa Johanna painiskelee mielessään aikuisuuden kynnyksellä, ehkä jonkinlaista kolmenkympin kriisiä. Hänellä on parisuhdehaaveita ja jopa pieniä lapsihaaveita. Kuitenkin hän on kokenut lukuisia pettymyksiä miehistä, tai enemmin omista valinnoistaan. Hän on valinnut pinnallisen ulkoisesti hyviäkin tapauksia mutta yhdenillan jutuiks tällaiset tapaukset usein jää. Joskus hän koukuttaa itseään nuorempia miehiä ja pitkällisempää suhdetta ei itse enää seuraavana aamuna haluakkaan. Hän on päättännyt ettei niin enää oisi tehnytkään mutta kun se on hetkessä mukavaa niin hän tekee samoin vieläkin. Eli siinä hän kamppailee omien ajatustensa kanssa. Luultavasti monille tavallinen tilanne minkä ihminen käy aikuistumisen kynnyksellä läpi. Noin ainakin itse tajuan kyseisen Ismon kappaleen. Tosiaan monissa Ismon kappaleissa ois kertomus mutta kyllä mulla on niistäkin suuri osa aukeematta kun musiikkia monesti kuuntelen taustalla jolloin en sanomaa juurikaan ajattele. En enää pystykkään av:n takia keskittymään useampaan asiaan yhtäaikaa eli oon sieltäosin muuttunut korostetusti miehisempään suuntaan. Mulla on putkiaivot.:)

Ismo Alanko: Kriisistä kriisiin
Ismo Alanko: Pornografiaa

Aamulla mulla oli kello herättämässä puoli kuudelta kun aattelin metsälle lähteä. Olin sitten sammuttanut herätyksen taas kokonaan ja heräsin vasta yheksän huitamilla, en siis metälle mennyt. Ilma aamusta oli oikeen komia ja aattelin että nyt autokatoksen otsalaudat vois maalata. Katoin kuitenkin onneks säätiedotuksen ja siinä oli että luultavasti iltapäivällä sataa. En siis maalannut, onneks nimittäin iltapäivästä pikkasen satoi. Sitten pääti lähteä käymään kaupassa Keskisellä etten mitään raskasta tekis kun alaselkä rupes illalla tuntuun vähän ikävältä eilisen kivien pönnäämisen takia. Ei mulla Keskiseltä mitään varsinaista haettavaakaan ollut mutta aattelin että siellä voi olla S.joen kauppakierroksella yhessä kaupassa näkemäni kaltainen työ avohaalari. Oikeeta kokoa ei S.joella kaupassa ollut eikä samanmoista löytynnyt sieltä muistakaan kaupoista, eikä semmoista ollut sitten tietenkään Keskiselläkään. Eli keskisen tavarapuolelta ostettavaks kertyi ainoastaan lamppuja ja huuhteluainetta, eli halpa käynti. Sit kävin ruokapuolelta perus ruoat hakeen ja kun sieltä tulin mietin että mitä nyt tekisin.. Menin sitten uudestaan tavarapuolelle kattoon kun sain mieleeni että saunan lauteiden alle oon semmosia jatkopaloja kattonnut ettei lauteiden puuosat imis itteensä lattian kautta vettä. Sopivat hyllystä löysin ja silloin tuli mieleen että katompas täältäkin autotallin liukuoveen tulevia rullia vaikkei niitä täälläkään luultavasti ois. Mutta kash, siellä oli juuri samanlaisia mitä S.joella Prismassa oli se yksi kpl.. Otin semmoset ja ne oli vieläpä huomattavasti halvemmat mitä Prismassa. Eli oikeen hyvä että menin uudestaan tavarapuolelle pyörähtämään, säästöä oven rullista senverran että reissun matkahinta tuli kerrankin kuitattua. Josus mullakin onnistuu.:)
................................................
Kyllä oon nopee.. Taas oisin antannut itelleni kenkää jos joku muu oisi tällä työnopeudella mulla töissä.. Saunan lauteisiin jalkaosat laitoin ja siihen harrasteluun sain taas uppoomaan pitkän ajan.

Mutta BB:stä. Myönnän että sitä joskus katton vaikka jotkut siitä syvää kritiikkiä sanovatkin. Sarja on itseasiassa meille joille ei normaalissa elämässä ole hirveitä tapahtumia varsin hyvä. Siinä voi kattoa ja naureskella kun muut ihmiset oikeesti tekevät/ tössivät jotakin. En tänävuonna oo itseasiassa kattonnut kuin muutaman jakson mutta en ohjelmaa tyrmää, siitä voi olla mielenkiinntoa monille. En itseasiassa viimevuonnakaan paljon kattonnut.. Mutta kuitenkin, pidän joskus siellä voittaneista henkilöistä. Mm. ekavuoden voittanut Perttu oli pitkän aikaa mun suosikki, (Anniina) oli myös niin hyväsydämminen ihminen ettei hänesä voi olla pitämättä, myös (toissavuoden) voittaja hunksien Niko on oikeen sopeva tyyppi, lisäksi myös Saulista joskus pidin vaikka hän homo onkin. Myönnetään, oon monesti homofobinen mutta asia mikä enemmän ratkaisee on ihmisyys muutoin. Viimevuoden voittajasta en jostainsyystä pitänyt yhtään, en edes muista nimeä. Aiemmpien vuosien kaudet oli olevinaan parempia mutta oisko taas niin että pidemmät muistot luovat asioille kultareunukset..


Kuvasta puuttu jotakin mikä varmaan on täälläki jossain kuvissa näkynyt...
Siitä puuttuu sähkötolppa. Navettaan on joskus mennyt sähkö tavallista ilmakaapelia pitkin mutteihan siellä oo ollut sen mulla olo aikana enää virtaa ollenkaan. Eli tolppa navetan kyljessä pönötti turhaan ja tuli siihen sähköjohtokin tuvalta. Eilen tolpan kaadoin ja purin sähköjohdot..

Ei kommentteja: