Tuulee

Tänään tuuli senverran paljon ettei järven aavalla jäällä ois varmaan ees pysynyt.. Päätinkin kyllä eilen etten tänään pilkille meniskään, kun mulla oli täällä S.joella iltapäivällä neuropsykologin aika. Neuropsykologi, joo, e oo tänävuonna vielä ollut.. Eipä käynneilläni yleensä juurikaan sitä neuro osaa ookkaan, mutta tietääpä hän ainakin hyvin kuinka aivovamma vaikuttaa ihmisen tuntemuksiin, ja tämän kautta toki tekoihinkin. Vammastanihan on pitkän aikaa, ettei sen vaikutuksista tulevaisuudessa luultavasti enää mitään mullistavaa aukea. Useille muillekkin aivovammaisille kela tai vakuutusyhtiö korvaa pitkänkin ajan jälkeen vammasta kuntoutuskäyntejä. Tämä on hyvä sillä itelleni aukes asiasta solmuja päässäni ihan vastikään, ja vissiin silloin seittämän vuoden kohilla monille muillekkin aukeemista tapahtuu. 2013 vuoden loppuun mulla ainakin on noita käyntejä harvakseltaan, mutta toki toivon ettei päässäni enään mitään uutta aukeiskaan. On vaan osittain raskasta hyväksyttää itelle päässäni tapahtuneet muutokset. Vaan silläpä ne muutokset kai hyväksyykin varsin pitkän ajan kuluessa, ja välissä oli hyvinkin pitkiä aikoja ettei päähän upoo mitään asiasta. Itse käyn kuitenkin n.psyk. tapaamisissa mielelläni. Jos isku olisi tullut toisen puolen suunnalta, olisivat käyntini olleet minulle vastenmielisempiä. Isku teki minusta paljonkin puheliaamman, sosiaalisemman ja positiivisemman. Jos tälli ois tullut päinvastaiselta suunnalta, olisivat sen vaikutukset myöskin olleet päinvastaiset. Ennen tälliä en ollut puhelias enkä sosiaalinen, ettei niissä ois ollu paljon laskunvaraa. Hyvältä suuntaa siis..

Toi lisääntymyt puheliaisuuteni/ sosiaalisuuteni on toisaaltaan vähän kaksipiippuinen homma. Sosiaalinen elämäni on nykyäänkin kohtuu kapea-alaista, ja hetkittäin kaipaankin sosiaalisuutta enemmän. Joillekkin puolitutuille tai joskus jopa oudoillekkin kun alan puhumaan, kerron herkästi vaan omasta elämästäni ja kysymykset/ kuunteleminen keskeytyksettä jää turhan vähälle. Tiedostan kyllä asian mutta pääni senverran hitaasti käsittelee asioita, että kysymyksiä ei hetkessä ehdi tulemaan mieleenikään. Mieltäni askarruttavia kysymyksiä tulee kyllä paljonkin mieleen, mutta ne tulee usein pikkasen myöhässä, hetkessä kun olen yksin. Oudommille puhun alkuun liikaakin ittestäni, jolloin uusia kaverisuhteita ei kovin herkästi synny.
Levänneessä tilassa ja pitkäaikaisten tuttujeni kanssa keskustelen ihan järkevästikkin, mutta tuo levännyt tila... Uusien tuttujen saamisen kannalta ois kannattavaa ruveta harrastamaan jotain muitten ihmisten kanssa levänneenä. Mutta kun levänneitten hetkien aikaakaan ei voi kohdallani tarkoin ennustaa. Oonhan päivässä useita tunteja ihan toottevanakin, mutta kun ne hetket ei oo välttämättä samoja monena päivänä peräkkäin. Harrastuksethan toisten ihmisten kanssa ois kelloon sidottuja, ja jos väsyneenä jotain värkkään niin innostukseni asiaa  kohtaan tippuu aika pian, jolloin koko harrastus saattais jäädä.
Elikkä ei oo mitään varteenotettavaa uutta harrastamista toisten ihmisten kanssa mielessä tälläerää, kyllä varmaan jotain sopivia ois mutta en oo vielä keksinny mitä. Hirviporukassammehan on toki paljon ihmisiä, mutta pyynti rajoittuu syksyyn ja on siinäkin muita mutta kohtia.. Viimesyksynä en ollu ollenkaan hirvimetällä. Jos oon kokopäivän pyynnissä, niin sitä rupiaa olemaan muutaman peräkkäisen pyyntipäivän jälkeen aika väsynyt. Pakkohan siellä ei tietenkään ois kokopäivää yleensä ollakkaan, mutta jos aamusta paikalla oon en yleensäkään henno lähteä keskenpäivän pois. Seuraavanakin aamuna tulee sitten väsyksissä paikalle raahauduttua, kun muka eilenkin oli pyynnissä niin jännää. Ekaa viikkoa lukuunottamatta meillä pyyntipäivät on pe-su, ettei siinä montaa peräkkäistä päivää ookkaan, mutta kolmenkin päivän jälkeen se muu viikko menee ihan täysin lepäillessä. Eipä sitä kunnolla jaksa tollakaan tahilla, jos jahtia kestää pitkään..

Vielä siitä neuropsykologista. Mielestäni jokaisen ihmisen ois itsellensä helpottavaa käydä joskus puhumassa psykologin tms. kanssa. Tai riittäähän jos on joku kaveri jolle voi kaiken puhua, psykologihan on pelkkä titteli. Alussa mitä mulla oli käyntejä, aattelinkin etten mää oikeesti niin hullu oo että psykologia tarvisin. Nykyisellään elämänkatsomukseni on kuitenkin avartunnut ja koen ajoittaisen kaikkien mielessä olevien asioitten puhumisen keventävän mieltäni paljonkin. Saan sillä ehkä hiukan rajattua sitä selitysvimmaani muille ihmisille kun sinne saa tyhjannettyä koko mielensä. Tännekin toki nykyään tyhjennän mieltäni, mutten toki tännekkään ihan kaikea kirjoita. N.psyk.käynneillä saa myös nauraa itelleen monesti kun miettii mitäs sitä joskus taannoin on tullut tötöiltyäkään.:) Psykologin kanssa puhumisesta, verrattuna kaverille puhumiseen on semmonen etu, että heillä on vaitiololupaus, kavereilla ei. Semmonenkin hyvä puoli että jos n.psyk. kehottaa tekemään samankin asian mitä  kaveri, ottaa psykologin puheet jotenkin enemmän tosissaan kun hän on periaatteessa ammatti-ihminen alalla..