tiistai 20. maaliskuuta 2012

Kipuilustani

Joo, eli kyllä mulla on ajoittain aika v.mäistä fyysistäkin kipuilua. Niistä kirjoitan nyt tänne kun oon vielä vähän kipiänä ja että osaan ensi kerralla lääkärissä asiat paremmin selostaa. En enää oo niin kipiä /väsynny mitä viikko sitten, eli tulee vähän tylsää ja tämmöstä kirjoittelen.
Lääkärinkäynnit on aika pikaisia ja niiltä tulee kysymyksiä asian sivusta, tällöin unohan osan oleellisista asioista kertoa. Vaikka ennen käyntiä oon muka tarkkaan miettinnyt mitä silloin pitää muistaa kertoa, muistan joka kerralla pikkasen viiveellä että jotain jäi kertomatta.. Kun terveyskeskus lääkärille meen kertomaan että mulla on av, todetaan heti että kaikki kulloisetkin oireet johtuvat vaan siitä. Määrätään lepoa ja liikuntaa eikä ole milloinkaan laitettu mitään jatkotutkimuksia. Vammastani varmaan suurinosa oireistani johtuukin, mutta asiasta olisin joskus kaivannut jonkinmoista selvitystä, jolloin olisi saanut itsellensä rauhaa. Epätietoisuus on hyvin ärsyttävää ja usein on tuntunnutkin että jotkut lääkärit on kipuiluni lykännyt av.n piikkiin ettei tarvi ruveta selvityksiä tekeen, eli auki on asiat jäänyt. Joskus oon käynnyt kipuilevassa tilassa tk:sta lääkärin aikaa varailemassa, ajan ois saanut kolmen viikon päähän, en siis oo varannu aikaa ollenkaan kun eivät kipuni oo yleensä olleet enää muutaman viikon päästä yhtä pahoja.. Notta auki jäänyt silloinkin..
Kaikkiaaan lääkärieni suhteen mulla on vähän huonoa tuuriakin. Nimittäin samaa lääkäriä mulla ei oo ollut kahesti. Tai on, mutta yksityspuolen lekuri eri asioista ja toinnen oli eri kunnissa ja käyntien välillä yli kaks vuotta. Vimpeliin vajaan vuoden jälkeen tällistä muutin, ja siellä kävin kolmesti lääkärillä kyseisen voimattoman olon takia, aina eri lääkäri. Lappajärvellä en oo kuin kerran käynny lääkärille kyseisestä olostani valittamassa ja kun sitäkään aikaa ei saannut heti, niin enpä ole paljon mistään rutissutkaan käyntini aikana kun en enää oo ollut kauttaaltaan kipiänä. Täällä Seinäjoella mulla on ollut vuosittain kontrollikäynti onnettomuuden jälkeen, paitsi ei enää. Kertaakaan ei käyntini ole sattunnut pätkään milloin olisin ollut kunnolla ruumiillisesti kipiänä, ja ovatpa lääkäritkin olleet joka kerta erit.

N. puolitoista vuotta kolarista tulin ekan kerran tällätavoin kipiäks. Silloin olo oli sellainen kuin ois korkiaakin kuumetta mutta kuumemittari ei mitään näyttännyt. Eli oli lihaskipuja kauttaaltaan ja viikon jälk. niveletkin tuli kipiäks. Sen viikon jälkeen menin lääkäriin, siellä ottivat verikokeita joista ei ainakaan siivoojan lukemana mitään selvinnyt. Olonikin pikkuhiljaa parani, enkä sitten enää mennyt sinävuonna lääkäriin. Olotilani tuli lähes normaaliksi muutaman viikon jälkeen, muttei se täysin entiselleen ole palannut sen jälkeen. Seuraavan kerran kun Vimpelissä asumiseni aikana tulin samalla tavoin kipeäksi menin lääkäriin--> ei mitään. Seuraavalla kertaa--> ei mitään, sitten luovutin enkä Vimpeli aikana enää kyseisestä syystä lääkärissä käynnyt vaikka tämmönen olo parikertaa siellä lisäksi tulikin. Sitten tuli muutto Lappajärvelle jossa varasin ajan taas lääkärille kun vastaavaa tunnetta alkoi tulla,--> ei mitään.. Viimeviikolla kun olo oli aika huono, L.järvellä verikoe yritelmäkäyntini yhteydessä kysyin neuvonnasta voisinkohan jossain vaiheessa mennä puhumaaan hoitajalle kyseisestä asiasta. Neuvonnasta toteamus. "Kyllä oikein lääkärinajan joudut varaamaan." Silloin kun minua oil hiukan pistänyt rinnastakin ja menin asiasta siihen sanomaan vaikkei puristusta rinnassa silloin enää ollutkaan. Noh, sitten kysyinkin että milloinkahan lääkärille saisi ajan. "No eipä tässä ihan lähiaikoina taida olla vapaita aikoja." Lähdin sitten aikaa varaamatta suoraan pois kun ei kipuiluni välttämättä montaa päivää kestäisikään. Ja se palvelualttius sieltä..... Pe ja lauantain olin sitten täällä Seinäjoella valmiudessa lähtemään päivystykseen  jos rinnastani rupiais pistään samallatavoin kuin viimeviikon puolessavälissä. No ei pahoin ruvennut pistään, vaan muuttui paremmin tällaiseks jalkojen/ käsien lihaskivuks/ kihelmöinniksi. Oispa taitannut olla turha varata lääkärinaikaakaan, aikaa ei ois saanut kun kiputilalat olivat pahoin päällä..

Kokonaisuudessaan pahan kipuilun jaksot on tämmösiä: Kohtuu nopeaa alkaa ja alkupuolesta joskus puristaa rinnastakin ja olo on kauttaaltaan voimaton. Turtumista/ pistelyä raajoissa, etenkin vasemmalla puolella. Muutaman päivän päästä ei rintakipuja enää tunnu, mutta pistely/ kihelmöini/ turtuminen pahenevat raajoissa. Jonkinmoista spastisuutta lihaksissa, jolloin tunne että lihaksia pitäis jatkuvasti venyttää ja liikuttaa. Käteni vetääntyvät tällöin helposti nyrkkiin kun ne päästää vapaasti olemaan.  Olo tällöinkin voimaton. Silloin saan itteni kumminkin laitettua liikkumaan pikkasen helpommin mitä pahimpana aikana. Jos saan itteni lähteen kävelemään tms. ei kipuilua ole liikkeen aikana juuri yhtään, ei silloin pahanakaan aikana. Pahana aikana ei vaan saa itteensä niin helposti liikkeelle kun ei yksinkertaisesti muka jaksa. Se alotus on niiin vaikeaa, vaikka tietääkin että siitä ois tod.näköisesti apua hetkeks minkä jaksaa liikkua. Ennenpitkää kun on pakkokin pysähtyä istumaan ei liikkumaan lähteminen tämän jälkeen meinaa onnistua millään.. --> Jään herkästi makoilemaan mikä ei kyllä auta.. Kihelmöinti ei raajoissa lopu päivässä, vaan se pikkuhiljaa vähennee päivien/ viikkojen kuluessa. Ihan täysin entisen kaltaiseksi eivät raajani ole tulleetkaan sen ensimmäisen n.5 1/2 v. sitten olleen kipuilun jälkeen.  Tämmösiä pahoja kipujaksoja ei välttämättä ole vuodessa kuin kerran/ pari/ kolme, mutta eipä ne häävejä oo kun mulla ei ole varmaa tietoa että johtuuko ne mun aivovammasta, vai jostain muusta. Pumpun vikaa mulla on kyllä suvussa, mutta joskus multa on täällä päivystyksessä otettu sydänfilmi eikä siinä ainakaan silloin ollut mitään erikoista. Että kyllä ne kipuilut varmaan mun päästä johtuukin, sen pitäis saada jotenkin itelleen kipiässä hetkessä todistettua niin kivutkin varmaan vähän helpottaisivat. Kipuilun alkuvaiheessa aina pelkään pumpun puolesta, jolloin kipulääkkeitäkään en tohdi syödä. Jonkinsorttista hermoista johtuvaa kipuiluahan se todennäköisesti on. Tämänkertainen kipuiluni alkoi fysioterapiakäyntini jälkeen. Vasemmanpuoleisessa lavassani ei hermoradat kulje enää ihan oikein, ja sitä lavankohtaahan siellä fysiossa manipuloitiin. Pumpun pistontunne tulee mahdollisesti sen vuoksi, kun juuri sydämmen kohdalla selässä hermoradat ovat eniten vaurioituneet. Sieltä ne sitten säteilee kipua joka tuntuu rintakipuna. Ehkä, toivottavasti.. Hermoradathan on yhteydessä selkärankaan/ aivoihin, jolloin niiden saama pikkasen vääränlainen signaali saattaa laukaista menemään pikkasen vääränlaista tietoa ympäri ruppia. Ehkä... Kyllä ne lavan hermot ainakin jotain vaikuttaa kun viimeviikoisella fys. käynnillä taasen pikkasen helpottikin ekasta käynnistäni 2 vko:a sitte. Sitä mielessäni arvonkin nyt että pitäisköhän varata sinne fysioon taas aika, en oo ihan varma varaanko, se kun voi mennä sinne huonompaankin päin..

No niin, nyt taas tänne tuli ruikutettua kivuista.. Nuorempana, hyväkuntoisena minua ärsytti paljon jos vanhemmat ihmiset tilittivät vaan sairauksistaan ja muista asioista keskustelu saattoi olla aika vähäistä. Nykyään rupian oleen ite semmonen joka rutisee vaan omista vaivoistaan. Ei hyvä.. Toisaaltaan tänne on hyvä kivuistakin mieltään purkaa kun tätähän ei oo kenenkään pakko lukea. Lähempänä onnettomuuden aikaa en juurikaan tilitellyt vaivoistani muille, vaan ennemminkin yritin vähätellä niitä. Loin uskoa että kyllä mää pärjään ihan ite, vaikka joskus kyynärsauvojen kanssa hirvimetsällä ojissa kauan jouduin olemaankin. Mutta lähes aina itse pääsin eteenpäin, tästä minulle tuli hyvä mieli. En siis silloin luovuttannut. Nykyään vaikka liikkumaan kohtuullisesti pääsenkin, ns. luovuttaminen tulee liiankin herkasti jolloin saatan jäädä makaamaan vaikka fyysisesti liikkuminen onnistuisikin. Pitäis ottaa enemmän itteensä niskasta kiinni ja laittaa ittensä liikkeelle.
Suuri syy tämän pätkän kirjoitukseen kumminkin taitaa olla MB Vito.:) Eli haen ittelleni muka jonkinlaista oikeutusta ostaa sen pakettiauton minkä vois yöpymiskäyttöön muokata. Mietin että jos en nyt sitä vaihda voivat liikkumiseni tulevaisuudessa olla aika vaikeita, jos pahan olon pätkät tulevat tyypillisiksi kuten joissakin MS tauti tapauksissa käy. Oireethan mulla on käytännössä samat mitä MS taudissa, mutta aivovammakin voi kait samoja oireita aiheuttaa, mutta tällöin tauti ei kai aina etene. Kait.... Tuolla viereisessä kunnassahan se Vito ois, nyt ois komia ilmakin, enää ei oo ruppikaan niin kipiä mitä viikko sitten ja nykyinen autokin ois päältäpäin kohtuu puhdas, ja, ja, ja..... Yritä Marko nyt vaan taistella asiaa vastaan että sitä kahtomaan lähtis.. Siellä vois muutaman tonnin hävitä, ei voittaa mitenkään........... Mutta toisaaltaan, aiemmassa elämässäni kaduttavat seikat jotka olen jättänyt tekemättä, eivät niinkään tekemäni teot..... Että mene Marko kattoon sitä autoa.......         Älä Marko mee kattoon... P..kele..........................................
Mieleni kaks puolta nyt pikkasen kamppailee se autonkattomisen suhteen, järki ja tunne... Kumpihan voittaa.:)

. . . . . . . . . . . .

Illasta katoin nettiautosta sitä Vitoa... Sitä ei enää ollut... Se on siis jo myyty.... Byyh......
Mutta löytyipä kumminkin toinen vielä likempää, mitä käynki kattoon..

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jännityksellä odotellen, että miten sinun autokaupan kanssa käy... :)

Kevät on siitä jännää aikaa, että pitää saada jotain uutta... Naiset sisustaa ja miehet haaveilee uusista autoista. Jotenkin niin se kai menee :)

Marko kirjoitti...

Ajoittain autonvaihtohalu tuntuu vievän voiton siitä järkipuolesta.. En tiiä miten asian kanssa oikeesti tulee käymään kun tätä kevättä on vielä pitkälti eessä.:)