torstai 11. syyskuuta 2014

Etenee.



Ei tohon kappaleen sanomaan liittyvää mutta muutoin asiat on edennyt/ etenee..

Tällä viikolla tupani lattiaa on osittain avattu ja poistettu lattian alla ollut lahottajasieni, luultavasti kellarisieni.
Jo viime vuonna lahottajasienen huomasin ja ilmankiertoa kellarissa/ lattian alla puhaltimella paransin mutta suuremmat tekemiset sen osalta jäi saamattomuuteni vuoksi tähänasti tekemättä. Ei se lahottaja kyllä ollut ollenkaan enää levennyt vaan paremmin lahottajasienen vaikutusala oli kaventunut mutta nyt asian kuitenkin tuli kunnolla tehtyä kun isäni tuli hommaa tekemään. Asiasta suuri kiitos hänelle.  Periaatteessahan olisin homman voinnut ihan itteksenikin tehdä, vaan taitaapi olla niin etten olisi työtä ikinä saannut itsekseni aloitettua kun aloitekyky mulla on mitä on..
Pari päivää työtä meiltä vaan vaati, mutta huomasinpas jo siinäkin ajassa etten kykenisi mitään oikeaa työtä missä on ajatukset mukana useampaa päivää putkeen tekemään.. Sotki jo toi kahden päivän huki nukkumisen... Eilen myöhemmällä iltapäivällä kun olisin päikkärit ehtiny ottamaan ja ruumis ois jo niitä vaatinnut en kyenny  nukkumaan vaan "tutisin" sänkyssä. Iltayöstä sai kuitenkin onneks nukahettua että tänäänkin jotain jaksoin.
Tänään äitini tuli yhdessä tekemään kämppääni suursiivousta mikä oli lattiaremontin vuoksi aiheellinen. Siivottavaa oli vaikka lattian avauskohtaan suojahuoneen pressuista/ muoveista teimme niin levisihän pölyä kuitenkin ympäri kämppää, kun sieltä pressuhuoneesta joutui kulkemaan monesti ees sun taas.
Siivous oli varsin onnistunut ja talon alakerta on siivottu nyt kerrasta paremmin kuin aikaisempana aikana mitä tää tupa on mulla ollut. Kiitos äitille.

Tulee eteneen.. Jo vapun aikohin tilasin kaivuria oikomaan pihan kaatoja & sepelikerrosta, mutta ne ei oo kerennyt. Oon soittellutkin niille joskus kesämmällä, ettei ne ollut kyllä asiaa unohtannut. Tänään sieltä soitettiin että ehkä huomenna iltapäivällä tai maanantaina tulee kaivuri pihan kaatoja/ pihan sepelikerrosta yms. laittelemaan.:)

Ja aiemmin.. Rapiat viikko sitten käytiin Annen kanssa pikku reissulla Kuusamossa. Kajaanissa olitiin mennessä yks yö hotellissa ja sieltä mentiin vuokramökille Kuusamoon kolomeks yöks. Perillä käytiin Posiolla Riisitunturilla kierään muutaman kilometrin lenkki ja toisena päivänä käytiin perinteisesti Jyrävällä paistaan makkarat. Muutoinkin aika tavanomaista maisemien kattelua & pikkasen kalastelua. Kalastelu oli nyt mökin viereissä olevalla lammella, ja tulihan sieltä syötävääkin.

Ja toki sitte jotain mikä ei oo niin hyvin.. Mun auto on rikki... Eilen olin kylällä käymässä rautakaupassa ja sieltä pois lähtiessä alko kuulumaan mieletön piipitys ja punasella lukemaan että älä aja, jarrut ei toimi.. No kyllä jarrut kuitenkin riittävästi pitivät ja ajoin korjaamolle koska se oli hyvin lähellä.. Korjaamolla eivät kerenny muuta kuin vikakoodit lukemaan ja sanoivat kattovatsa asiaa tarkemmin lähipäivinä, epäilivät että saattaa olla aika kallis vika/ osa, blaah...
No kuitenkin asiassa positiivista oli aika ja paikka. Hyvä kun vika tuli päälle täällä eikä rapiat viikkoa sitten kun auto oli jossain Raatteentiellä Kuusamonreissulla. Ja aika hyvä kun nyt lähiaikoina ei oo mitään tärkeää menoa minnekkään etäämmälle, pitää siis lähiaikoina laittaa vielä tuota lattiaa. Ja hyvä että isä oli mulla kotona remontoimassa ja haki mut korjaamolta kotia.

Ja fyysisesti oon ollu lähiaikoina mulle aika hyvässä kunnossa.:)


Jyrävää.

Rukatunturi keskellä kaukana.
 



                                                                                 
Piti vielä jälkilisätä tuo kappale sillä tuo on mulle lähiaikojen ehkä paras kappale.. Jotenkin tykkään...

Ei kommentteja: