Synapsiasta

Elämäni on ollut kohtuu tasaista pitemmän aikaa enkä oo tänne aikoihin kirjoittannu ja viime viikot oon lisäks ollu Synapsiassa kuntoutuksessa. Ennen kuntoutusjaksoa taas tuntu ettei jaksosta ois mulle enää mitään hyötyä, mutta ehei.. Oli jaksostani hyötyä..
Nyt mulla on pari vuotta lähes aina vaivanneet niskan / vasemman lavan kivut lähes poissa, ainakin hetkeks. Akupunktiosta ja riittävän keveillä vastuksilla tehdystä kuntosalista oli varmaan hyötyä mutta suurin asia niskan/ lavan kipujen vähenimiseen taisi olla riittävä lepo. Fyysinen lepo oli kun kuntosaliohjelma laadittiin niin että lähes joka laitteella käskettiin tekemään noin puolet pienemmillä vastuksilla mitä oisin ite aatellut, keveäähän se sitten oli. Kyllä oon asian jollainmuotoa tiennyt että aivovammaiset väsähtävät myös fyysisesti normaalia henkilöä herkemmin mutta eih, mää oon monesti itteeni henkisesti ruoskinnut ja yrittänyt lähelle samaa mitä ehjänäkin. Suorituksen jälkeen oon ihmetellyt että minkä pirun takia mää oon kipeä...
Ei se fyysinen suorittaminen oo niinkään väsyttävää mitä se, kun mää tai joku muu aivovammainen yrittää tarkasti keskittyä/ miettiä jotain, varsinkin uutta asiaa pidemmän ajan. Aika tosin voi olla tosi lyhytkin jos miettiminen on riittävän kuormittavaa/ vaikeaa. Myöskin kun yrittää pidemmän aikaa, esim. muutaman päivän, keskimääräisesti skarpata, tulee raja vastaan ja kaikki ruumiilliset voimat putoavat täysin ja virheitä tulee tooosi paljon. Ainakin kohdallani..
Tän jakson keskeisenä teemana olikin että mun tulisi muistaa levätä, levätä, levätää, leevätäää... Ja levätä.. Eli ymmärtää etten liikoja yrittäis tavoitellakkaan.
Vaikka kohtuu paljon oon viime vuosina pyrkinyt lepäämään on ajoittain ollut kausia että oon yliyritänyt ja ollut sitten kipänä fyysisesti, henkisesti ja virheitä on tullut tehtyä paljon.. Mun kuulemma tulis päästä erilleenmäksi ajatuksista että mun PITÄIS lähiaikoina tehdä jotain erikoista joka ei oikeasti ole aikataulutettua..
Masentavaahan mulle tietenkin on että oon loppuelämäni yleensä normihenkilöön verrattuna aina hiukan väsynyt, mutta kyllähän muilla ihmisillä on joskus mukavia hetkiä aikoina minä eivät täysin virkeimmillään ole. Jos tasapainon levon ja tekemisen välille saan sopivaks, eli lepiä lisää, koen kuulemma tekemisenkin mielekkäämmäks, silloin virheet vähenee ja kerrasta onnistunutta tekemistä tulee hiukan enemmän. En tietenkään normiihmisen tasolle ikinä yllä mutta voin vissiin kokea elämän ihan mukavaks jos/ kun tason löydän.:)

Tokihan jaksolla oli välillä tunne että haluaa kotia mutta kokonaisuudessaan jakso oli kuitenkin kasvattava. Ehkä parasta jaksossa oli muut kuntoutujat eli vertaistuki. Tokihan henkilökuntakin siellä on osaavaa ja he tietävät mistä on kysymys kun jatkuvasti av:n kanssa tekemisissä olevat, mutta kyllä muut henkilöt joilla on samankaltainen vamma ymmärtävät toista aivovammaista parhaiten. Varmasti jatkossa olenkin yhteydessä joihinkin jaksolla tutustumiini ihmisiin..