maanantai 7. tammikuuta 2013

Kipeä

Tämän vuoden tyypillisin tuntemus on mulla ollut kipu.. Viime viikon keskiviikkona mulla oli fysioterapia mistä on monesti apua niskan/ yläselän kipuihin. Nyt siitä ei kuitenkaan apua ollut, ennemmin päinvastoin.
Viime keskiviikkona ennen fys.:n lähtöä oli niskat jäykkänä ja hiukan huimasi, illalla sitten oli jo aika laajalti selkä/ niska ja pää kipeä. Tostaina otila oli vielä huonompi ja päässä surras, silmissä vilisi, huimas niin paljon että päivän liikkuni olivat hyvin pienimuotoisia. Perjantaina aamusta olo samanmoinen mutta päätin että mun täytyy ees pikkasen koittaa liikkua niin olo voi hiukan parantua. Aika pienimuotoista liikkuni silloinkin oli, kuusi pihalle ja tuvan siivoamista yms., mutta olo illalla jo hiukan parempi eikä niin pahasti huimannut. Lauantainakaan ei mikään pähiä olo ollut ja aattelin että liikkuminen vois auttaa. Päätin sitten että yritä lähteä käymään pilkillä Rekouskarilla mikä on tästä parin kilometrin päässä. Noin puolessamatkassa järvellä, missä oli silloin raskasta kävellä kun pintajää/ hanki ei ihan kestännyt, päätinkin kääntyä takaisinpäin.. Sillon rupes sileä jääkin nätyttään kuin se kieroa ois, elikkä pikkasen silloin huimas. Takasin kävelin sitten lyhimmän kautta missä on muutaman sadan metrin maaosuus umpihankeä ja tietenkin ylämäkeä. Matkan loppupäässä tuntui siltä että mää tipun justiin, päässä humisi niin hyvin. En kuitenkaan hyytynnyt vaan viimein pihaan asti pääsin ja helpotuksen tunne oli aika mukava.:) Hyvä se reissu oli, hetken aikaa tasaannuttuani ei enää juuri kivistännyt eikä huimannut.
Eilinen sitten olikin tämän vuoden päivistä ololtani tavallaan paras. Tai oikeastihan olo oli aika perseestä läpi päivän, mutta oltilan saattoi kuvitella pelkkää krapulaa olevan. La. illalla kun tuli kavereita käymään niin tulihan sitten oluttakin nappailtua.:) Tänään aamusta olo oli ihan hyvä. Aika pian kuitenkin menin pihalle pikkasen sataneita lumia kolailemaan ja.. Noh, nyt on tietenkin taas niskat jäykkänä ja väärissä asennoissa pikkasen taas huimaa.. Ei kuitenkaa läheskään yhtäpaljon mitä esim. torstaina.
Mullahan on ajoittain tämmösiä pätkiä. Varsinaista syytä ei ole tiedossa, mutta onnetomuuden aikoinaan minuun aiheuttaneista muutoksista johtuen olotila on ajoittain aika perseestä. Selkä/ niskahan mulla ei oo ikinä ihan normaali, ja kun ajoittain tulee jotain normi flunssanpoikasta mikä hiukan meinais kuumetta nostaa, ajaa se asiaan että lihakset on paikoin ihan jumissa ja jonkinlaista hermosäkyä. Eihän mulla lähipäivinä kuumemittari varsinaisesti selkeää kuumetta oo näyttännyt mutta hetkittäin kyllä tuntui siltä että kuumettakin varmasti pikkasen ois.. Oletetaan siis että kipuiluni johtui/ johtuu jostain normiflunssasta mitä nyt on liikkeellä, mieli pysyy parempana..
Vastaavantyyppisiä oireita mulle kylläkin saattaa tulla jos stressin saa kohoamaan riittävän korkealle, mutta nyt ei pitäis stressiäkään juuri olla...  Niin, ei pitäis...
Nyt kyllä voin saada stressin tasoa hiukan nousemaan sillä mun elämäni on nyt aika tyhjää.. Äskön nimittäin katsoin viimeisen jakson Rillit huurussa sarjan tuotannosta. Byyh, mitä mää enään teen kun sekin sarja on loppuun katsottu..:D Hmmh, osittain kyllä niskani jäykkyys saattoi johtua kyseisestä sarjasta, kipujen alkupuolesta makasin sohvalla liian paljon pää könköllään ja katoin sarjaa.:)


Ei kommentteja: