Koskikara.

Tänäänkään ei mulla ollu mitään tärkeää tekemistä, niimpä ajattelin käydä kauppaan mennessäni vähän kuvailemassa. Ajoin Kyrkösjärven rannalle, muutaman kuvan räppäsin ja käteni jäätyivät taas umpikalikois. Pakkastakaan ei erityisen kolokosti ollu, n.-15C. Kaupasta tullessani virittelin ohkaset hanska systeemit, joilla voisi kameraa ees jotenkin käyttää. Lähdin sitten kokeilemaan kuvaamista Törnävän saareen. Ajatuksena oli että sieltä joen pikkasesta sulakohdasta saattais koskikaran löytää. Löytyhän sieltä. Tyypillisesti vaan kävi niin, etten viimosenpäälle hyvää kuvaa saannut siitäkään. Yli tunnin sitä yritin kuvailla. Yli 50 kuvaa olin siitä ottanut, muttei karasta joka kuvassa näkynny ees vilahustakaan, se oli siis jo sukeltanut.. Sillä on kylmänkesto pikkasen paremmalla mallilla kuin itellä.
Netti ei oo mulla toiminnu yli viikkoon mitenkään hyvin. Toi mokkula systeemi mulla on ja mahdollisesti sen toimintaa on  hidastannu aurinkomyrskyn vaikutukset. Notta pikkuhiljaa pitäs paremmin ruveta toimiin jos se on siitä kiinni.. Tai voipa toimintaa hidastaa pakkanenkin, kun mastojen lautasantennit on kuurassa. En toki varmaks tiiä mutta kuvien siirtokin tänne kesti nyt yli tunnin, että sais pikkasen nopeutua. Kuus vuotta sitten on vissiin ollu vastaavan kokoluokan myteri auringossa ja kait ens vuonna ois tulossa vielä kovempi. Sillon kannattais varmaan lähtee kahtoon lappiin revontulia, eikös ne pitäis olla sillon komiat..

 Kohtuu pienialainen liikkuma-ala on tollakin Koskikaralla. Ei täälläkään oo mitenkään hirveesti nuita sulia paikkoja..

 Toikin saattaa olla tullu tänne "etelän lämpöön" pohjoisesta..

Tuvasta.

Helmikuun lopussa ilmestyvässä Kodinrakentaja lehdessä on juttu Lappajärven tuvasta. Juttu lehteen tehtiin viimevuoden helmikuussa ja nyt asiat ovat vähän erimoisesti kuin jutun tekoaikana. Tosin pönöttääpä talo vielä kyseisellä paikalla, ja onpa siellä jotain hommaa menny eteenpäinkin. Mää oon nykyään etupäässä täällä S.joella Kirsin kerrostaloasunnolla ja Kirsi on siellä mun L.järven tuvalla. Jatkosta tuvan kanssa ei oo mitään varmuutta. Mm. täällä ollessani mieleeni tulee vain niitä hyviä puolia tuvasta ja L.järvestä paikkanakin. Jos taasen oon siellä pitempään, rupiaa mun mieltäni painaan ne tekemättömät työt siellä ja paikkakin tuntuu niin kovin hiljaiselta.. Mutta mutta, eipä täällä S.joellakaan tuu puhuttua normipäivänä välttämättä kenenkään kanssa, vaikka täällä pirun palijon enempi väkee näkeekin..

Jooh, se tupa on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1868. Joittenkin tietojen mukaan se on ollut alunperin savupirttinä. Alkuperäiselle paikalleen, läheiseen kylään, tupa on tehty 1700 ja 1800 lukujen vaihteessa. Ruttoon, luki kirkonkirjoista peräisin olevassa tekstissä talon alkuperäisen väen kuolleen n.1860. Isorokkoa ja nälkävuosia niihin aikoihin on ollut, että eiköhän tuo rutto oo ollut kyseisenä aikakautena yleisnimitys tarttuville taudeille. No kumminkin, talon alkuperäisen väen kuoleman jälkeen tupa oli myyty Ylisen suvulle 1867, jonka hallussa se pysyi aina 2000 luvulle asti. 2004 sitten talossa asunut mummo kuoli ja koska hänen perikunnassaan oli yli 80 henkeä,  he eivät olleet päässeet sopuun keskenään, kelle heistä talo jäis. Perikunta oli siis myynnyt tuvan. 2009 tammikuussa tupa siten päätyi itelle kun silloin talon omistanut pariskunta oli todennut kunnostamistyöt itselleen liian mahdottomiksi. Ennen muuttoamme kunnostamista/ remppaa kesti yli vuoden.  Siinäkään ajassa homma ei olisi onnistunut ilman että isäni oli mukana lähes täysipäiväisesti. Siitä suuri kiitos hänelle. Ennen muuttoakin oli jo tupaan/ pihaan kohdistunut työmäärä suurempi, kuin joissakin normiomakotitaloissa alusta pitäen tehtynä. 2010 vappuna tuli tosiaan muutto kyseiseen paikkaan. Kunnostus/remppahan jatkui vielä senkin jälkeen, mutta hiukan pienemmällä tahdilla aikaisempaan verrattuna. Helmikuussa 2011 kävivät sitten tekeen jutun siihen tulevaan lehteen. Jutun tekovaiheessa olivat sisätilat pääosin kunnossa. Alkukesästä 2011 hyörin aika paljon pihan kimpussa ja sitten loppukesästähän mun hommat siellä tyssäs aika täysin.. Liu-uin silloin tänne S.joelle.. Oon toki L.järvellä jotain käynny syksypuolesta/ talvella tekeen, mutta vähän aikasempiin yritelmiini verrattuna. Toisaalta oon nykyisin tehny hommia aika sopivasti omaan tasooni nähden..

Tuvasta tarkemmin Kirsin pitämässä blogissa REKOUS -->

Jos oikein tarkasti kahtoo niin lehden kuvassa näkyy pienellä yli 10v. sitten ampumani hirven sarvet. Siitä hirvestähän on tulossa melkeen julkkis..:)

Päästäni..

Ehkäpä eniten elämääni vaikuttava asia joka on korostunnut aivovammani myötä on pelko. Itseni puolesta en niinkään pelkää, mutta joidenkin minulle paljon merkitsevien ihmisten puolesta . Jos tarkkoja ollaan niin pelkään nykyään monien eläimienkin puolesta, vaikka itse metsästänkin.. Tokihan sitä joskus ittensäkin puolesta pelkää ja miettii että mikähän tauti mulla nyt on, jos on hieman jotain oireilua. Toi omasta puolesta pelkääminen kumminkin lienee aika normiihmisen tasolla. Minulle tärkeitten ihmisten puolesta pelkään kuitenkin liikaakin ja sen asian kautta onnistun tössimään jotain asioita. Aika moniakin.. Pelkään minulle paljon merkkaavien ihmisten puolesta, varmaankin samassa tasossa kuin vanhemmat pelkäävät lapsiensa puolesta..
Oisin varmaanki aika hyvä henkivartia semmoselle ihmiselle josta oikeesti välitän. :)

Eli miten se pelko on vaikuttannut oikeesti elämääni.
Pian onnettomuuteni jälkeen menin naimisiin pitkäaikaisen kumppanini kanssa. Pari vuotta oltiin naimisissa ja sitte erottiin. Eron syynä, ainakin paljon, oli että olin aina paikalla, ruoka valmiina yms. odottamassa häntä töistä. Hänestä siis tuntui siltä että tarkkailin häntä liikaa ja elin hänen kauttaan. Se olikin totta, että paljon elin hänen kauttaan sillä oma elinpiirini olivat tuolloin hyvin kapeat. Hänen tarkkailun tunne johtui paljolti pelostani. Pelkäsin etten kaltaisenani riitä hänelle, jolloin yliyritin. Pyrin aina olemaan paikala jne.. Noh, kosahtihan se lopulta. Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä että sillon erosimme. Mielikuvani ainakin on että ex. vaimoni on nykyisessä parisuhteessaan oikeasti onnellinen.
Rapiat puoli vuotta erosta rupesin olemaan parisuhteessa Kirsin kanssa. Pitkän aikaa menikin hyvin, vaikka olinkin yleensä aina odottamassa hänen töistä tuloaan,  olin hieman peloissani jos auton valoja ei heti ruvennutkaan näkymään odottamanani aikana. Yli vuoden kuluttua ostimme vanhan talon L.järveltä. Talon kunnostamisvaiheessa rupesin polttamaan itseäni loppuun kun yliyritin kyvyilleni. Päivällä olin tekemässä jotain siellä tuvalla ja yritin ehtiä Vimpeliin, jossa silloin asuimme,  laittamaan ruoan ja ulkoiluttamaan koirat, ennen kun hän tulee töistä. Pelkoa siis sillonkin, etten riitä, jos en yritä paljon.
Yliyritin L.järvelle muuttomme jälkeenkin tasolleni liikaa, vaikka ei siinä talon tekemisessä ois ollu mitään aikataulua.. Kesän jälkeisistä asioistahan oon tänne sitten kirjottanutkin. Onhan tosin nuo edellisetkin jo aiemmin täällä.. Ja seuraavatkin pitkälti.

Ensimmäisellä Käpylän kuntoutusjaksollani olin pari vuotta onnettomuuden jälkeen, silloin ajattelin että oompa mää kuntoutunnu ylihyvin/ nopeasti. Siellä jossain lapuissa luki että joidenkin asioiden hyväksymiseen/ tajuamiseen saattaa joillakin pahan tällin saaneilla mennä yli 7 vuottakin. Nyt mulla on sen aikaa tällistä menny. Aattelin silloin että määhän oon jo tolla 7v tällistä tasolla ja tiiän kaikki aivojen muutokset. Väärinpä aattelin...Tai tiesinkin asiat, mutta en vaan jotenkin hyväksyttänyt itellä. Vajaa vuosi tosta ekasta jaksosta mulle alkoi tavallaan pysähtynyt tila aivovamman aihuttamien muutosten hyväksymisen suhteen. Sillon osittain jopa häivytin mielestäni mun aivovammaa. Viime kesänä mulla oli Käpylässä jakso, ed. kerrasta 5 vuotta. Se muutti ajatteluani jotenki, ehkä avarsi ajattelua johkain. Silloin hyväksyin ite aivovammanen olevani, ja niitä mun pelkoja toisten puolesta oon jotenki tajunnu paremmin vasta jakson jälkeen. Onpa mun joskus lapsenomaisia mielenliikkeitäki ruvennu tajuumaan vasta nykysellään paremmin.. Ekalla Käpylän jaksollani multa kysyttiin, huomaanko että oisin muuttunnu lapsenomaisemmaks. Määhän silloin totesinkin, että joo. Silloin mulla oli Hessu sukat jalassa, tykkäsin pelata siellä toisten kans, tehä palapeliä ja mulla oli pehmolelujakin kotona jne.. Niitä pehmoleluja ei kyllä nykyään oo niinkään mutta eipä sillä, tykkään niistä vieläkin ja sen tohdin myöntää. Mielestäni aikuisten ihmisten tulisi myöntää, ainakin itselleen että monet elämän pienetkin asiat ovat merkittäviä/ mukavia. Aina ei tarvis sitä isoa päheetä autoa/ taloa, vaikka onhan nekin toki mukavia.. V...u, jos kukka, pikkulintu, auringolasku tai vaikka se pehmolelu on mukava, kaunis tai hellyttävä, niin se on..:) Taas hairahduin vähän sivuraiteille, mistä ei ollu tarkotus kirjoittaakkaan, mutta nyt jatkoa siitä lapsenmielisyydestä.. Sitähän en ymmärtänyt silloin ekalla jaksollani että lapsenmielisyys vaikuttaa käyttäytymiseen muutenkin tod, paljon ja aika laajaalaisesti. Pelit yms. on moneltaosin hyvää pintaraapaisua, mutta kun mielenikin on osittain vähän lapsi. Lapsella, tai kaltaisellani, jos on kivaa niin on oikeasti kivaa, pienen hetken kuluttua saattaa kuitenkin olla täysi p.... olo. Eli tunteet heittelee laidasta toiseen nopeasti. Sanonta: Lapsen suusta kuulet totuuden, tavallaan pitää munkin kohallani paikkansa. Tai eihän se toki aina totuus oo mitä puhun, mutta ajatus joka on juolahtanut ensimmäisenä päähän on jo kerinny suusta ulos, vaikka sen suun ois ollu joskus parempi pysyä kiinni.:)
Juuh.. Eli pelkojani muitten puolesta, lapsenmielisyyttäni ja joitakin pienempiä aivovammasta aiheutuneita muutoksia oon alkannu tajuumaan kunnolla vasta lähiaikoina. Kahdeksas vuosi onnettomuuteen lähenee ja vissiin sen ajan jälkeen ei paranemista juurikaan päässä tapahdu. Tai ei siellä oo varmaan pitkään aikaan mitään mullistavaa korjausta tapahtunnu, mutta vissiin useilla muillakin aivovammaisilla vielä seittämän vuoden huitamilla jonkinlaista korjausta tapahtuu. Mutta lapsenmielisyyden en haluakkaan ikinä täysin korjautuvan. Toki ne p.... olot sais jäädä pois, mutta on joskus oikeeti pirun mukavaaki..:)

















Tän blogin pitäminen on ollu mulle ihan hyvä juttu. Alkusyksyllä neuropsygolokini kehotti mua pitämään päiväkirjaa, rupesin pitään tätä. Tänne kirjoitus on jotenkin terapeuttista ja tänne saa helposti tyhjennettyä mieltänsä. Tänne kirjoitushan on periaatteessa julkista, vaikkei tätä hirveän moni luekkaan. Tekstin julkisuuden takia joitakin kirjoituksitani tänne tulee mietittyä vähän tarkemmin. Jotkut ois kyllä ollu parempi jättää julkaisematta, mutta mitkä oon tänne laittannu niin ne täälä olkoon. Päiväkirjaan kirjoituksia mitkä tietäisi jäävän vain itselle, miettisi huomattavasti pintapuolisemmin, jolloin ajatusten pyörittely jäisi päässäni vähemmälle. Tällöin olisin aika pihalla ehkä kauemmankin.. Unet mulla kyläkin on joskus jääny aika vähiin ajatusteni takia, siis liikaakin miettinny jotain tyhjänpäiväistä. Toisaaltaan viimeaikaiset kirjoitukset on ollu etupäässä semmosia joissa ei oo ollu paljon ajatuksiakaan mukana, mutta mun nukkuminen on kumminki ollu aika epävarmaa.. Että eipä nukkumisen ongelmat toisaalta johu tästäkään. Nukkumisen ongelmat on vissiin tyypillisiä osalle muillekkin aivovammaisille.
On itelle mielenkiintoista lukea täältä jotain pätkää, mitä oon tehny ja millaiset mielialat ollu vaikka joskus syksyn masentavina aikona. Tekstissähän ei suoraa useinkaan lue, että mimmonen olo mulla kulloinkin on. Ite kulloisenkin pätkän lukiessaan mielialat hyvin muistaakin ja ite saa monesti itelle naureskellakin, mikä v...un pössö sitä on silloin kirjotuksen aikana ollutkkaan. Tänkin kirjoituksenni luen ehkä kesällä, ja lukemisesta muistuukin hyvin mieleen tämänhetkiset mielialat. Ei nyt huonot mielialat oo, mutta toivottavasti joskus kesämmällä ois vielä mukavammat mielialat.:) Onpa tästä kirjotuksesta ainakin ajankulua mulle mikä ei oo kelloon sidottua.. Notta se on hyvä mulle..

Jooh.. Heräsin tosiaan aamulla viiden aikoihin kun korva tuli h..vetin kipiäksi. Oon sitte kai muuttunnu lapsemmaks muutenkin kuin mieleltäni, sillä korvatulehdusta mulla on ollu edellisen kerran joskus ala-asteelle, ja eikös se oo yleensäkin aika harvinaista aikuisiällä.. En toisaalta kyllä uskokaan että se ois normi kovatulehdusta, se on varmaan sitä, että mun aivot on sulannu mössöks ja nyt se mössö valuu korvakäytävään aiheutten kipua..Siltä se ainakin hetken tuntui.:) En tiiä onko tää sitä aikasempaa flunssaa, mikä ei oo aivan puhtaasti menny ohi, vai oonko saannu haalittua jostain kokonaan toisen. Voipi olla että huomiset pilkkikilpailut jää taas väliin. En kyllä tosin oo ees varma onko ne huomenna, vai muulloin..
Käy kuumana..Siis tietokone..Kohta se ehkä poksahtaa..  Muistaakseni lokakuussa tän ostin että takuutakin ois ainaki vielä jäljellä.. Mutta ois siitä turhaa vaivaa jos tossahus käy..Toivottavasti siis ei..

££££££

Lähiaikoina en oo taaskaan tehny mitään merkittävää, vaikka flunssa onkin aikalailla hellittännyt. Maanantaina kävin Lappajärvellä kolailemassa pihan ja voipi olla että meen huomennakin iltapäivästä sinne taas kolaileen, jos säätiedotus pitää yhtään kutiansa. Tänään oon laitellu pilkkivehkeitä uusiks kun saattaa olla että meen lauantaina Töysään lohipilkkikisoihin. En oo kyllä ihan varma onko ne kisat silloin, mutta ehkä meen jos ne silloin on. Eipä niitä pilkkejäkään ois oikeesti tarvinnu uusiks solmia kun olivat ihan ok ed. kisojen jälkeen, värkkäilimpä vaan kumminki aikanikuluks.. Vähän tylsännäppiä nyt meinaa olla.. Tavallaan siis hyvä jos huomenna tulee lunta niin on jotain ns.tärkeää tekemistä kolailussa..

Blaah..

Vieläkin flunssaa vähän päällä, vaikka sitä on jo yli viikon ollutkin. Eilen kävin Lappajärvellä pihaa vähän kolailemassa ja siinäkin sydämmeni rupes pumputtaan aika tahilla. Illalla pikkasen nuosi kuume, ois siis ehkä parempi olla tekemättä mitään fyysisstä, etenkään ulkona. Vaan sekään  ei aina multa oikeen onnistu, jos en oo kokoajan kipiänä. Siis tekemättömyys. Rauhaton p..kele..
Huomenna ois Kurikassa lohipilkkikisat mutta enpäs nyt viihti ees yrittää sinne lähtiä. Kumminki siellä kävis samoin kuin viikko takaperisissa kisoissa. Eli en tarkenis ees koko kisoja ollakkaan, enkä luultavasti tarkenis kunnolla pilkkiä silloinkaan kun siellä olisin.
Lunta pöllyää aika paljon nytkin... Joulun alla toivoin että tulis ees pikkasen pysyvää lunta. Nyt aattelen, kyllä toi lumi riittäis tälle erää.. Marko ei näämmä oo mihkään tyytyväinen.:)

%%%%

Ei ehkä ois kannattannu lähteä perjantaina palelluttamaan itteensä niihin pilkkikisoihin. Flunssa ehkä pitkittyi sen takia. Tänään ei kyllä oo, ainakaan vielä, ollut suoranaisesti kuumetta, mutta muuten olo ei vielä tunnu oikeen pähiältä..  Kaupassa joutu käymään kun jääkaappi taas aika tyhjä. En meinnannu jaksaa lähtiä, mutta lähin kun apteekissakin joutu käydä. Kaupassa sydänmeni jyskytti aika mukavasti vaikka hyvin hissukseen liikuinki..
Korvissa pohisee, silmäni h..vetin kuivat, niveliä pikkasen jomottaa, ajoittain yskänpuuskia, ruppi väsynyt ja mieleni rauhaton, hetkittäin jopa hiukan apea... Kokonaisuudessaan: Mulla paljon ehjiäkin paikkoja..:)

>>>>>>

Eilen aamulla ei tuntunnu olo oikeen pahalta ja päätinkin lähteä yrittämään niihin pilkkikisoihin. Muita osallistujia oli kisoissa yli 150 ja sääkään ei vaikuttannut pahalta. Kalan syönti ei kisoissa vain ollut mikään oikeen häävi, ja suurin osa kilpailijoista taisi jäädä ilman kalaa, samoin itsekkin. Läheltäni kyllä useammat sai yhen tai kaks lohta, joten ei paikassani ollut suuremmalti vikaa. Mun pilkkimisessä sitä vikaa oli. Tai siis pilkkimättömyydessäni. En vaan yksinkertaisesti tarjennut pilkkiä paljoakaan ja semmosella vahtivavalla, millä tarkeni kalastaa, en oo ennenkään saannut mitään hirmusaliita. Tuntia ennen kisojen loppua joutui lähtiä pois, kun rupes oleen kylmä jo muutenkin kuin käsille. Kuume silloin rupes hiukan kohoamaan ja silloinhan on olevinaan kylmä, vaikka päällä ois paljonkin.
Siinä vuosien takaisessa onnettomuudessa musta tuli paljon kylmänarempi. Ennen tälliä en pilkillä käyttännyt juurikaan hanskoja ja jalatkaan eivät yleensä jäätyneet umpikalikaks, vaikkeivat kengätkään olleet yhtälämpimiä kuin nykyiseni. Olikin aikamoista järkytystä olla ekaa kertaa tällin jälkeen pilkille ja huomata kuinka kylmää hommaa se oikiasti onkaan. Kylmänkestoni on pikkasen parantunnut tällin vaikutuksista nykyiselleen mutta ei entiselleen. Verenkierto puolestaan pikkuhiljaa huononee, joten kylmä tulee olemaan jatkossakin pilkillä. Eipä tää pikkanen kuumeilukaan auta nyt asiaa..
Joskus tosin on pilkillä lämmintäkin. Lämmintä yli kymmenen astetta, aurinko paistaa, jotkut pilkkijät ottaa aurinkoa ilman paitaa, västäräkki sipsuttelee vieressä jäällä ja sorsat pulikoivat rantavesissä. Tuollaisia päiviä ei kyllä voikkaan monta vuodelle sattua.. Ei edes jokavuodelle.

Tänään aamupuolesta olo ihan kohtuullinen, vaikkakin laiskanpötkelö olo. Jääkaappi oli tyhjännäppi ja kauppaan pitäis raahautua. En viihtinny lähtiä laittaan autoon lämmitysroikkaa, ja päätinkin että meen kävellen lähimpään kauppaan, jonne ei tuu kävelyä ko rapiat puoli kilometriä. Lähellä kauppaa rupes harmittamaan, kun en ottannu kameraa mukaan. Valo oli siihenaikaan päivää näyttävää ja lumi kimmelsi paikoin komeasti. Kävin sitte kaupassa, kävelin kämpille, otin kameran ja menin kuvailemaan. Pettymystä oli sitten hieman kun kameran kanssa kuljin. Kauppareissussa, mikä oli kohtuu nopea, meni kumminkin senverran aikaa että aurinko oli aavistuksen laskenut, Niinpä silloin valo ei ollut enää yhtä hienoa. Kävelin Törnävän saareen kun aattelin että siellä ois jotain kuvattavaa vaikka valo ei enää niin näyttävää ollutkaan. Siellä kamerani akku sitten sanoikin että pim. Tyhjeni siis. Sekään ei tykänny pakkasesta, niinkuin eivät myöskään käteni, jotka olivat jo aika kohmeessa. Lompustelin sitten kotipizzan kautta kämpille. Laiskiainen tuntui mussa asuvan silloinkin enkä jaksannu mennä laittaan ruokaa.. Kämpille päästyäni rupes päässäni surisemaan, eli kuume rupes taas nouseen. Nyt lämpö on laskennu ja olo rupee oleen taas kohtuullinen. Empä tiedä millon rupee taas nouseen, kun nyt lämpö on tuntunnu sompailevan kohtuu nopiaa.
Aika täysi kuu möllöttää, mutta eipä se nyt juurikaan mun lähimenneisyyden kaltaista nukkumista muuta.  Noin kuukauden ajan mun nukkumiset yöllä on ollu vaan aika hataria. Parhaiten oon itseasiassa nukkunut nyt kuumeilun aikana. Että jotain iloa kuumeestakin..

 Eipä siellä järvellä ollut mikään hirmusyönti muillakaan, kun etupäässä seisoskelivat.

Kuumetta..

Tänään mulla nousi kuume, ja nyt iltasella on vähän möllö olo. Perjantaina ois Vimpelissä Kakkurinjärvellä lohipilkkikisat.. Kuume ei ehkä perjantaiks ohi kerkiä menemäänkään, etten tiedä pääsenkö lähteen koko kisoihin. Sinne ois ollu mukava mennä, kun oon kahtena vuotena voittannu net kisat. Enpä kyllä oo ihan viimevuosina  muistaakseni päässy palkinnoillekkaan.. Mutta ois siellä kumminkin mahdollisuudet pärjätäkkin, koska järvi on mulle hyvin tuttu ja osallistujiakaan ei oo ihan hirviästi. N.130. Pitää nyt olla ottamatta mitään lääkkeitä huomiseen iltaan asti ja sitten ottaa kerralla pikkasen enemmän. Jospa se kuume siitä säikähtäis ja pääsisin sinne kisoihin. :)