lauantai 13. lokakuuta 2012

Jahti

Tänään on vissiin kansaivälinen epäonnitumisten päivä ja myöskin suomalaisten oluitten päivä.:) Epäonnistuneisuuden oon toivottavasti vetännyt jo tälle päivää läpi.
Halsuallahan tosiaan yötä olin ja hirvihallille kokoontuminen ois ollut kaheksalta. Heräsin kuitenkin pikkasen ennen viittä, ei siis nukkuminenkaan onnistunnut. Hallille sitten kokoonnuttiin kaheksalta ja sieltä porukka lähti kahdelle eri puolelle kun väkeä oli aika paljon. Itse pääsin passiin lähelle synnyinkotiani ja vieläpä lähilueilta aika hyvälle hirvenkulku paikalle. Metsäautotiellä paikkani oli ja katsoin kohdan mistä näki pyynnin kohteena olevalle puolelle aika pitkälle, vaikutti hyvältä. Juuri ennen kun koirat alueelle päästettiin liikkeelle, johtaja tuli autolla ja sanoi ettei paikaltani saa enää ampua pyyntialueelle päin sillä alue oli vuokrattu viereiselle seurueelle. Paikalta mahdollisesti tulevat hirvet olisi siis pitänny päästää tien yli ennen kuin olisi saanut luvallisesti ampua, mutta paikka tien toisella puolen oli niin tiheää että totesin ettei sinnepuolen tarvis ampua ollenkaan. No, toki paikalla olin.. Sitten kun koirat oli päästetty irti säikähdin h...tisti.. Mun ja viereisen passimiehen välillä tiellä seisoi Metsäpeura joka oli päässyt siihen multa huomaamatta.. Jatkoa, mm. metsästyspuhelimeni rupes äkäileen ja olin siis aika pihalla pyynnistä, olin aika märkänä kun kokoajan pikkusen satoi ja olin jo hyvin väsynyt kun ei ed. yön nukkumiset mitään hyviä olleet.. Sieltä alueelta ei yhtään hirveä saatu sillä peuroja oli alueella aika paljon ja ne sotkivat koirien toimintaa. Kun eka pyynti puoliltapäivin  sitten päättyi lähdin kokonaan pois jahdista ja menin nukkumaan..
Iltapäivällä tulin takaisin tänne kun en huomenna aatellutut jahtiin mennä ollenkaan.
En tiedä lähenkö illalla kuskis vai keskitynkö niihin suomalaisiin oluisiin.:)

Ei kommentteja: