tiistai 7. elokuuta 2012

Liru

Lapsena Halsualla asuessani tein mielelläni pihalle vesiliruja kaväällä kun lumet rupes sulamaan. Mikä mulla on toisin nyt.. Paikka, ikä ja vuodenaika.:) Tai teen tänne liruja keväälläkin mutta nyt homma on vaan pikkasen lisääntynnyt kun vesilirua kaivan nytkin.
Tuvan itselle päätymisen aikaan joutui pihatien siirtää erikohtaan mitä se alunperin oli. Tien ja nurmikon rajaukseen kaivoin silloin pikkasen ojanlirun jota pitkin pihan ja katon vesiä pääsis valumaan tieojaan asti. Kivillä lirun täytin kun aattelin että pätkänaikaa vesi pääsee virtaamaan kivien lomasta. No kyllä se aika hyvin on toiminnutkin mutta tänäkesänä on vedet ruvennut valumaan tien puolelle. Kivien väliin on aika paljon päässyt juuria kasvamaan jotka sitten tukkivat liruni. Muistaakseni kolme vuotta sitten tein sen näihinaikoihin vuotta, ei sitä siis jokavuosi tartte avata. Nyt sen avasin kun satoi sopevasti että pihalla viihti olla ja kuitenkin senverran että liruelmassa on vettä jatkuvasti josta näkee mikä kohta on liian ylhäällä, lisäksi tänäkesänä on tullut vettä paljon jolloin maakin on pehmeämpää kaivaa.  Amupuolesta aattelin että sen vaan kuokalla yms. varrellisilla välineillä akkiä avaan mutta pikkasen pitemmän kaavan kautta homma menikin. Isommat kivet nykin ensin kuokalla ylös mutta sitten totesin että parempi mennä oja käsin läpi niin saa kasvien juuret tarkemmin nykitytä. Aika hyvin pystyikin jo kyykyllään olemaan toisen polven varassa mutta pitkäämpä siinä sitten menikin. 3 tuntia ennen kuvan ottoa tein hommaa ja kuvanoton jälkeen menin vielä kuokalla lirun läpi ja sitten vielä vesiletkun kanssa päästin paineella vettä uran pohjalle jotta orgaanisempi maa-aines vähenisi. Nyt taukaoa hommasta sillä vaatteeni oli aika läpimärät, ja väsähin. Kivet pitäis ojaan mennä takasin laittamaan ja nurtsin puolen ojasta tulleet läjät kelkkoa jonnekkin muualle mutta voipi olla että se homma jää huomiselle kun nyt väsyttää ja saunaankin tekis mieli kun märkänä olin.
Ehkä lirunpohjan kasveissa joita sieltä avokäsin nyin oli seassa joitain pikkasen mykyllisiä, käteni tuntuivat tunti sitten kun ois nokkospuskaa nykinny. Paremmat ne kyllä jo nyt on ja toisenkäden punainen värikin on ranteesta vähentynnyt..


                             Mielenkiintoisen näköönen perhosen toukka muutama päivä sitte.
..................................
Varma merkki että syksy tuloo kohta, TV ei näy kunnolla..
Taloon muuttamisen aikoihin tuli TV:n antenni vaihettua parempaan. Kuitenkaan TV ei vieläkään näy huonommalla säällä etenkään syksyisin. Sais siihen vissiin laitettua vahvistimen kohtuu helposti mutta ei oo sitäkään tullut hommattua kun se ei jatkuvasti vikaile..
Pikkasen sitä lirua täyttelin kivillä, söin, otin päikkärit ja kävin saunassa. Nytkään ei ois mitenkään suuresti virtaa tehdä oikeen mitään, ois siis voinnu kattoo TV:tä. Mutta ko se ei nyt näääy....

Ei kommentteja: