tiistai 10. heinäkuuta 2012

Ruuhkaa

Huomenna tulee kuluneeksi vuosi siitä kun tulin Helsingistä Synapsiasta parin viikon jaksolta. Synapsiasta junalla tulo S.joelle ei tuntunut mitenkään siltä että olisi tullut kotikaupunkiin. Eikä tuntunut hyvältä tulla tänne Lappajärvelle, ennemmin tuntui siltä kun olisi tullut vieraaseen paikkaan vaikka kotiin tulinkin.
Notta huomisesta mennyt vuosi on ollut elämäni masentavin. Tokihan tässä menneessä vuodessa on ollut hyviäkin hetkiä mutta viime syksypuolesta mieleni oli hetkittäin hyvin synkkä. Oikeammin huonoin vuoden jakso elämässäni ois varmaan alkanut vuos takaperin alkukesästä jolloin kuokin vaan pihaa tms. turhaakin hommaa paljon unohtaakseni ajatukseni, eikä alkukesä oo tänävuonna mulla niin synkkää ollut.
Mutta ajatellaanpa jälleen positiivisesti, tulevaan vuoden pätkään ei paljon synkempiä hetkiä voi kohdalleni tulla mitä on ollut ed. vuoden pätkässä.

Tänäänkin satoi. Mullahan vene vielä tossa pihalla vartoilee kunnostamista mutta kun ei se sateella oikeen onnistu. Aamupuolesta en oikeen keksinny mitä oisin tehnyt ja lähin käymään Keskisellä kaupassa. Oikeammin oli nälkä ja aattelin siellä syödä mutta plaah.. Parkkialueet oli täynä autoja ja parkkipaikankin löytämisessä meni hyvän aikaa. Paikan löydettyäni menin tavarapuolelle kärkkymään viittiskö grillille jonottaa, en sitten jaksannut..  Kiersin tavarapuolella ja kassajonot ei onneks siellä olleet mitenkään yltiöpitkät. Stten menin ruokapuolelle kattoon että pääsiskö sinne syömään. En suittannut sinnekkään jonottaa vaan hain kaupanpuolelta rasiallisen fritti Muikkuja ja söin ne autossa..
Tommostahan siellä näin Heinäkuussa usein on, puolestaan joskus Helmikuussa on muka liian vähän muuta väkeä.. Eli mää en oo näämmä oikeen mihkään tyytyväinen...:)

........................
Hioin..
Tässä väliajan hinkkasin saunan ylälaudetta teräsvillamytyllä, tai mitä tuo nyt on,, patapesin. Tosiaan talvella purin saunan lauteet kun valoin sinne lattian ja lauteiden tekeminenhän jäi kokonaan vaiheeseen kun en silloin täällä asunut. Eikä oo tullut vielä lattialämpöökään liitettyä eikä kiuasta siirrettyä... Mut kun nyt täällä oon niin saunaan haluaisin kun tuo höyrykaappi on aika ahdas. Tosiaan ajatusta oon pyöritellyt mielessä että mitä jos..  Mielessä on pyörinnyt että jos tekis lauteet vanhoista hirsistä. Mäntyähän ne on muttei niistä enään pihkaa irtoais kun ne vanhoja on ja vois olettaa ettei tommonen paksu pölkky kerkeäis liikaa kuumenemaankaan.. No kumminkin, ajatuksena oli että teen kulman malliset leveät lauteet ja siirrän kiuasta ja laatoitan kiukaan taustan. No mikä vaihe on nyt. En oo kiuasta siirtännyt, en oo tehnyt leveitä lauteita enkä muutoinkaan ehostanut saunaa. Tein sinne kapeahkon ylälauteen sadehetkellä hirsistä ja aattelin joskus koittaa että voisikohan ajatukseni ollenkaan toimia ennen kuin teen hirsistä lauteet loppuun. Miten siis todennäköisesti käy..  Se ylälaude vanhoista hirsistä on varmaan siellä niin kauan kuin se vaan siellä pysyy, kiuas ei tuu liikkumaan paikaltaan, alempi laude tulee varmaan jostain trukkilavoista mitä tuolla seinustalla on ja saunaa ei tuu muutoinkaan ehostettua ikinä kuntoon..
Näinhän vaan näkyy monessa muussa talossa käyneen että väliaikaiseksi tarkoitetusta ratkaisusta onkin tullut pysyvä kun silmät tottuu.. Tosin en tiedä tottuuko mun perse siihen lauteen tikkuisuuteen mitä nyt oon yrittännyt vähän hioa..

Ei kommentteja: