torstai 26. tammikuuta 2012

Tuvasta.

Helmikuun lopussa ilmestyvässä Kodinrakentaja lehdessä on juttu Lappajärven tuvasta. Juttu lehteen tehtiin viimevuoden helmikuussa ja nyt asiat ovat vähän erimoisesti kuin jutun tekoaikana. Tosin pönöttääpä talo vielä kyseisellä paikalla, ja onpa siellä jotain hommaa menny eteenpäinkin. Mää oon nykyään etupäässä täällä S.joella Kirsin kerrostaloasunnolla ja Kirsi on siellä mun L.järven tuvalla. Jatkosta tuvan kanssa ei oo mitään varmuutta. Mm. täällä ollessani mieleeni tulee vain niitä hyviä puolia tuvasta ja L.järvestä paikkanakin. Jos taasen oon siellä pitempään, rupiaa mun mieltäni painaan ne tekemättömät työt siellä ja paikkakin tuntuu niin kovin hiljaiselta.. Mutta mutta, eipä täällä S.joellakaan tuu puhuttua normipäivänä välttämättä kenenkään kanssa, vaikka täällä pirun palijon enempi väkee näkeekin..

Jooh, se tupa on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1868. Joittenkin tietojen mukaan se on ollut alunperin savupirttinä. Alkuperäiselle paikalleen, läheiseen kylään, tupa on tehty 1700 ja 1800 lukujen vaihteessa. Ruttoon, luki kirkonkirjoista peräisin olevassa tekstissä talon alkuperäisen väen kuolleen n.1860. Isorokkoa ja nälkävuosia niihin aikoihin on ollut, että eiköhän tuo rutto oo ollut kyseisenä aikakautena yleisnimitys tarttuville taudeille. No kumminkin, talon alkuperäisen väen kuoleman jälkeen tupa oli myyty Ylisen suvulle 1867, jonka hallussa se pysyi aina 2000 luvulle asti. 2004 sitten talossa asunut mummo kuoli ja koska hänen perikunnassaan oli yli 80 henkeä,  he eivät olleet päässeet sopuun keskenään, kelle heistä talo jäis. Perikunta oli siis myynnyt tuvan. 2009 tammikuussa tupa siten päätyi itelle kun silloin talon omistanut pariskunta oli todennut kunnostamistyöt itselleen liian mahdottomiksi. Ennen muuttoamme kunnostamista/ remppaa kesti yli vuoden.  Siinäkään ajassa homma ei olisi onnistunut ilman että isäni oli mukana lähes täysipäiväisesti. Siitä suuri kiitos hänelle. Ennen muuttoakin oli jo tupaan/ pihaan kohdistunut työmäärä suurempi, kuin joissakin normiomakotitaloissa alusta pitäen tehtynä. 2010 vappuna tuli tosiaan muutto kyseiseen paikkaan. Kunnostus/remppahan jatkui vielä senkin jälkeen, mutta hiukan pienemmällä tahdilla aikaisempaan verrattuna. Helmikuussa 2011 kävivät sitten tekeen jutun siihen tulevaan lehteen. Jutun tekovaiheessa olivat sisätilat pääosin kunnossa. Alkukesästä 2011 hyörin aika paljon pihan kimpussa ja sitten loppukesästähän mun hommat siellä tyssäs aika täysin.. Liu-uin silloin tänne S.joelle.. Oon toki L.järvellä jotain käynny syksypuolesta/ talvella tekeen, mutta vähän aikasempiin yritelmiini verrattuna. Toisaalta oon nykyisin tehny hommia aika sopivasti omaan tasooni nähden..

Tuvasta tarkemmin Kirsin pitämässä blogissa REKOUS -->

Jos oikein tarkasti kahtoo niin lehden kuvassa näkyy pienellä yli 10v. sitten ampumani hirven sarvet. Siitä hirvestähän on tulossa melkeen julkkis..:)

Ei kommentteja: