Piikitystä.

Lueskelin aikanikuluks kirjoituksiani tänne. Syyskuun alkupuolesta olin kirjoittanut että, oon varmaan pari kuukautta aika tuuliajolla... No kyllä, oon vähän vieläkin, vaikka se pari kuukautta onkin jo menny kirjoituksestani. Nykysellään melkeen kaikki ajat, mitä ajattelen jonkin asian tekemiseen/ käsittelemiseen menevän, saan ainakin tuplata. Luin taannoin jonkun kuukausihoroskoopinki, ja siinä todettiin että oon vähän hukassa joulukuun loppuun, vaikkei se ees joulukuuta käsitellytkään. Sinänsä hyvä että siinä noin todettiin, niinpä mun ei tartte asettaa itelleni liian kovia paineita saada tehtyä mitään järkeviä ratkaisuja vieläkään. Ton perusteella mun ainakin kannattaa uskoa horoskooppiin, niin pääsen helpommalla.  :)
Tänään mulla oli akupunktio. Siitä tuli mukavan rento/rauhallinen olo. Ei täällä kyllä ihan yhtä hyvä toi piikitys oo, mitä mulle kesällä Käpylän kuntoutuskeskuksessa tehtiin. Tosin, eipä se neulojen tökkiminenkään täällä yhtä kipeääkään ota. Ovat ilmeisesti ohkasempia neuloja. Kokonaisuus täälläkin kumminki ihan hyvä.
Juuh.Vettä sataa ja ne lumetkin on nyt sulanneet.. Ei oo enään lunta kuin aurausläjissä parkkipaikkojen laidoilla...

Valkoista..

Nyt on täälläkin pikkasen lunta. Toissapäivänä tänne satoi rapiat viis senttiä. Lappajärvelle oli tullu yllätyksekseni pikkasen vähemmän, vaikka ylleensä siellä on talvisin enempi lunta kuin täällä. Lumi sais mun puolesta tähän aikaa vuotta pysyäkkin. mutta ainakin säätiedotuksen mukaan se sulaa jo huomenna pois. Nyt näyttäis olevan jo yli aste lämpimän puolella..
Kuvat on L.järveltä ja pari viimistä on samoilta paikoilta Kauhavalta, mistä täälä on jo aiemminkin kuvia. Kävin Lappajärvellä laittaan saunan lattiaan reunalaatat. Nyt sais tulla ispiraatio saumata se lattia. Empä kyllä tieä tuleeku sitä lähipäivinä..
Muutenpa ei mitään erikoisempia... Aika vähän oon lähiaikoina mitään tehnytkään, kun olen ollut yleisesti aika väsynyt. Nukkumiset on ollu lähiaikoinakin aika hataria, vaikkei ees sitä kuutamoa nyt ookkaan..

Pihalla...

Pihalla niinkuin lumiukko, tuuliajolla, kuutamolla... Elikkä kyllä, niin oon vieläkin, vaikka aiemmin syksyllä ajattelinkin että tähän aikaan vuotta ois elämäni suunnat selvillä. Ajatukset pyörii välillä mielessä kuin joku väkkärä, eikä selvää tunnu olevan vieläkään oikeen mikään.. Pähkäilen vieläkin erimoisia juttuja liiankin tarkasti/ pitkään, jolloin keksin useimmista niitä huonojakin puolia. Täällä tekstissänikin oon aiemmin jossain todennu etten mitään sais aatella liian tarkasti. Sais ton uppoon itelle jotenkin päähän.. Esim. eilen niinkin pieni asia, kuin autoni jarrujen merkkivalo kojelaudassa, joka muutaman kerran välähti. Tällöin rupesin liian tarkoin pähkäilemään, että pitääköhän mun vaihtaa auto toiseen heti/nyt/äkkiä/pian, kun nykyseen vois tulla useitten satasten korjaus. Ehkä ei kyseistä korjausta oikeesti tuliskaan, mutta semmonenkin pieni mahdollisuus on jarrunesteen vähenemisestä olemassa...
Myöskin hätäisyyteni ilmeni tossa, että ei ois muka muuta vaihtoehtoa, kuin vaihtaa auto heti.  Ajoitus ei mulla oikeen osu nappiin monessakaan asiassa. Kokonaisuudessaan siis joko hätäilen tai pähkäilen asioita liian pitkään/tarkasti. Löytäis noistakin sen keskitien takasin...
Tänään mulla oli neuropsykologi. Sen loppu ohje mulle oli, että mun pitäis kuunnella ihtiäni ja olla tekemättä hätäisiä ratkaisujani.. Se itteni kuuntelukaan ei mulla vaan vielä tunnu oikeen onnistuvan, sillä mun mielipiteet tosiaan saattaa sinkoilla laidasta toiseen hyvinkin nopeasti. Mutta oli siitä puheesta semmonen hyöty, että ainakkin yks hätäinen ratkaisu jää tekemättä. Eli en ainaka tällä viikolla vaiha autoa.. Ehkä.. Enkä tee lähiaikoina mitään ratkaisevia päätöksiä.. Ehkä..

Juuh, lähipäivinä en oo tehnytkään mitään oikeen mullistavaa. Eilen kävin Halsualla isännältä hakeen laatoitustarvikkeet, ja vein L.järvelle. Jospa sitä saunan lattiaa sais joskus ruvettua laatoittamaan, kun kaikki värkitkin on nyt siellä..
Perjantaina päivällä aattelin etten illalla menis mihkään. Menin kumminki illalla kylälle Ilonaan kattoon Klamydiaa. Ei ois ehkä kannattannu mennä, sillä esiintymistila oli täynä. En läheskään kokoaikaa siellä tungoksessa viittinny olla, mutta kuulimpa noin puolet kappaleista mitkä ne esitti. Mm. ton.  Aku Ankka laulu  Sanoma tos kappalees on ainaki hyvä.. Aku mulle tosiaan tulee L.järvelle keskiviikkoisin ja jos siellä käyn vaikka torstaina ja unohan ottaa lehden mukaan, niin ompa mulla alahuuli aika pitkällä illalla kun huomaan erheeni..:)

Missähän mää kuvittelen olevani kun alussa kirjotin että, pihalla niinkuin lumiukko, tuuliajolla ja kuutamolla... Kuutamoa ei nyt oo, tuulikin olematonta ja lunta ei oo vielä syksypuolesta ollu kun muutaman tunnin ajan. Eli ei siis oo niitä lumiukkojakaan. :)

Ja tuosta ed. kirjotuksestani. Ei se punanen hävittäjä ollukka harhanäky. Sillä, 18 punasta Hawkia oli ostettu Sveitsistä ja rapiat viikko sitte Kauhavalle oli tullu niistä kolme.

Tommosen mielentilan kun sais. Tyyni ja rauhallinen..

_____

Torstaina kun tänne viimeks oon kirjottannu, niin kirjotuksen lopussa sain päähäni että lähen käymään Lappajärvellä. Noh, eipä ois sillon kannattannu lähtiä, sillä aika täysin siitä ajelureissu tuli. Tunnin jaksoin siellä rapata seinää, ja sitten alko tuntumaan että kaikki paukut on taas hukassa ja lähin ajelemaan takasin.
Perjantaina en päivällä tehny mitään erikoisempia, mutta illalla menin käymään ravintolamaailma Ilonan yksi vuotis synttäreillä. Se oli yllättävän positiivinen kokemus. Kutsussa ei lukennu muuta kuin että, tervetuloa syömään, juomaan ja että siellä on jonkinlainen ilotulitus sisäpihalla. Aattelin että siellä varmaan on vaan  jotain pähkinöitä ruoaks, ja että ehkä yhen drinkkilipun ovelta saa ja ilotulitus ois semmonen että siellä pihalla varmaan muutama papatti poksautetaan. Menin kumminkin käymään kun aattelin ettei siellä ainakaan lippua tarvi maksaa. Ovelta antoivat sitte neljä drinkkilippua ja se ruoka oli ihan hyvää, ja sitä oli ainakin mulle riittävästi. Samanmoiset pöperöt siellä oli kuin monesti hotellien aamiaisella, eli mm. pikkunakkeja, lihapullia, kanaa ja dipattavaks kurkkua jms. Mutta se ilotulitus oli mulle se positiivisin yllätys. Se oli komeinpia näkemistäni, vaikka täällä Seinäjoella on vissiin uudenvuoden ilotulituskin suomen mittakaavassa kohtuu kookas. En kyllä oo toisaaltaan täällä monesti uutenavuotena ollutkaan, ja kun ton tulituksen näki ihan kohalta.. Mutta komian näköstä se mun mielestä kumminki oli.   Ilona 1v.
Sunnuntaina tuli käytyä Halsualla kattoon isäntää, isäinpäivä kun oli. Oisin kyllä saattannu käydä muutenkin, kun kohtuu usein siellä käyn. Päivällä siellä lähin käymässä ampumassa hirvikiväärillä, ettei ampumakammoa pääsis tulemaan. En muistaakseni oo koko vuonna ampunnu millään isommalla aseella, ja ehkä ens vuonna menen takasin sinne hirvimehtälle, joten sitä ampumista ei tarvis ruveta jännittämään. Kanalintuja muutaman kerran kävin syksyllä kahtelemassa, muttei sillonkaan tarvinnu kertaakaan ampua. Välillä on vähän mietityttänny kun en tänäsyksynä lähtennyt hirvimetsälle, sillä kaverini jonka kanssa usein samalla kyydillä kuljettiin, eli oltiin viereiset passimiehet, on ampunnu tänä syksynä 7 hirvee.. Vasoja ja natuhirviä en kyllä oo kohalle halunnutkaan, vaan toivonnu semmosta isosarvista sonnia... Niimpä kyllä varmaan useimmatkin hirvimiehet.. Tänä vuonna oon keskittynny enempi tähän kameraan, ja on siinä semmonenkin hyvä puoli ettei tartte sotkee käsiään jos jotain saalista saakin. Noh, enpä kylläkään oo saannu kamerallakaan mitään suurempaa...

Kuu.....

Elikkä heräilin taas yöllä n. tunnin unien jälken, ja sain uudelleen nukahettua vasta aamuyöstä. Toi kuutamo on valvottannut mua herkemmin onnettomuuden jälkeen, kuin mitä ennen. Tosin sillon lähempänä kolaria mää nukuin täysin ilman unia, jolloin ei kyllä kuukaan valvottannu. Että ompa pikkuhiljaa pääni parantunut, kun nykyään näkee lyhyitä uniakin, joskus jopa uneksinkin ja kuu valvottaa. Tuo uneksiminen ei kyllä ole mitään toivottavaa, kun ennen tälliäni saatoin vissiin kävellä pitkiäkin matkoja unissani.. Tohon kuun valvottamiseen jotkut eivät usko, mutta eikös merien vuorovesi johdu kuusta, että kyllä sillä paljon voimaa on..
Toisaaltaan ne insinöörin aivot, mitkä mulla periaatteessa on, on liukunnu pienempään vaikutukseen kuin ennen, että voi paremmin tuo kuukin sinne vaikuttaa. Sillä. Uskon jollaintapaa nykyään jopa horoskooppeihin, mitä ennen pidin täytenä höttönä. Nyt syksyllä oon aikanikuluks välillä lukennu niitäki, ja todennut että joissain on ollu mun kohdalla tiettyä paikkaansapitävyyttä. En toki päivähoroskooppien mukaan elä, mutta esim, kk jutuissa on ollu jotain perää loppukuusta luettuna. Eli menneitä tapahtumia oon miettinny..
Mutta etenki öisin, jos herää, on nykyään aika typeriäkin mietteitä, jotka sitten valvottavat lisää täysin turhaa. Pitäis vissiin hommata jotain unilääkkeitä että sais yöt nukuttua. Päivisin saan kyllä kuutamonkin aikaan nukuttua, mutta on se pikkasen väärin jos yöt valvoo.. Yöllä rupesin pähkäileen mm. sellasta että. Maalla monet ihmiset ns. aikuistuvat turhankin nopeesti kaupukilaisiin verrattuna. Monesti, ainakin omalla kohdallani tuntui että ois pitännyt olla kaikki (talo, lapsia, hyvä työpaikka) ennen onnettomuuteni ikää. Kaupunkilaisia kun taas miettii, niin sen ikäsenä ei oo vielä mitään paniikkia. Tai onhan toi kaupunki/ maalaisuus jako turhan karkea, sillä enemmän nyt tarkoitan sitä sosiaalisen elämän laajuutta, mutta toi kaupunki/ maasetu on helppo käyttää. Ihteänihän mää taas tossakin mietin, ja sitä mun oikeinta paikkaani. Pääni tällissä mulla lähti muutamia vuosia henkistä ikää, eli muutuin osittain lapsenmielisemmäks. Eli se puoli kaipais sitä sosiaalista elämää enempi. Fyysisesti vanhenin siinä kolarissa, eli nykysellään moni paikka renaa niinkuin vanhoilla ukoilla. Tosin enhän mää enää mikään nuori ookkaan, mut henkisesti oon lapsempi kuin ennen tälliä..
Juuh.. Ois ollu nyt mielessä enempikin tänne kirjoitettavaa, mutta lähen nyt käymään L.järvellä koittaan käyä tekemässäkin jotain... Voi kyllä olla että siitä tulee pelkkä ajelureissu, jos ei perillä jaksakkaan tehä oikeen mitään. Mutta lähempäs kumminki koittaan jaksaisko navetan seinää vähän rapata..

,,,,,,,,,,,,

 Saattaa olla etten saa ensyönäkkään oikein hyvin nukuttua ton möllin takia...

Marraskuuta..

Marraskuu, ja ruusu rupiaa tekeen kukkia?? Aika monella kasvilla vähän vuodenajat sekaisin kun on ollu näin lämmintä syksyä.
Monet kuvat on taas tommosia epätarkkoja, että pitäis vissiin perehtyä nuihin kameran säätöihin tarkammin...

Nuo ovet on joittenkin huhujen mukaan mun tuvasta. En oo kumminka varma, kun toisten juttujen mukaan ne ois Evijärvellä museolla. Siellä museolla on kyllä tullu joskus kahteltua, ja siellä ei ollu olevinaan sopivia ovia, että ehkä ne on nuo.

Yöllisiä ajatuksia.

En ookkaan nyt pitkään aikaan heränny yöllä, ja ruvennu pähkäilemään ns. turhia ajatuksia, jotka ovat sitten valvottaneet pitkään. Viime yönä kumminki heräsin ja sitten rapiat tunnin valvottuani, olikin pakko ruveta niitä mietteitä kirjoittaan paperille ylös, että saisin nukuttua joskus. N.4h yöllä kumminki valvoin. Mutta nyt nämä yön mietteet tänne, että sais ens yönä nukuttua kunnolla. Koko seuraava lätinä on melko turhaa pähkäilyä, mutta yöllä mieleen tulee kaikenmoista. Näin päivällä se ainakin tuntui aika höttöntötöltä...
Seuraavaks kertomus mikä tuli silloi yöllä mieleen..

>>Tunnettu luennoitsija aloitti seminaarinsa nostamalla pöydälle suurehkon lasipurkin. Tämän jälkeen hän kaivoi laukustaan pussin jossa oli nyrkin kokoisia kiviä ja asetteli kivet purkkiin. Sitten hän kysyi: "Kenen mielestä tämä purkki on täynnä?" Suurin osa käsistä nousi ylös. Tällöin luennoitsija kaivoi laukustaa toisen pussin, jossa oli pienempiä kiviä ja kaatoi kivet lasipurkkia hieman ravistellen isompien kivien lomaan, uudistaen sitten edellisen kysymyksen. Enää ei niin moni käsi noussut. Lopuksi luennoitsija nosti laukustaan pussillisen hienoa hiekkaa ja kaatoi sen purkkiin; hieno hiekka luonnollisesti valui kivien väleihin täyttäen purkin kokonaan. Hetken dramaattisen hiljaisuuden jälkeen luennoitsija kertoi: "Tämä lasipurkki kuvastaa elämäänne, isot kivet ovat elämässä oikeasti tärkeitä asioita: terveys, perhe, ystävät... Pienemmät kivet kuvastavat elämän vähemmän tärkeitä asioita kuten esimerkiksi työ ja hiekka symboloi kaikkea muuta elämän hienouksia kuten edustavaa autoa ja istuvaa pukua. Jos perusasiat elämässä ovat kunnossa, on elämä silti täyttä ilman pintakimallusta, mutta jos täyttää elämänsä "hiekalla" ei oikeasti merkittäville asioille jää tilaa..." Tässä vaiheessa jostain syystä seminaariin, vieläpä eturiviin, eksynyt teekkarinrenttu nousi ylös, käveli korostetun hitaasti luennoitsijan luokse, kaivoi repustaan oluttölkin jonka avasi ja kaatoi lasipurkkiin. Helpostihan olut kuivaan hiekkaan kivien lomaan imeytyi. Kääntyi sitten yleisön suuntaan ja lausui: "Riippumatta siitä, kuinka täyttä elämäsi tuntuu olevan, aina on tilaa oluelle">>

Kertomuksesta pääätellen isommat kivet on tärkeimpiä, jolloin turhahkoja hiekkaa ja olutta sopii vähemmän. Isot kimpaleet ovat parisuhde, perhe, mahdolliset lapset ja läheiset oikeat ystävät. Isoimman kimpaleen kuitenkin tulisi olle se, kuinka sinut on itsensä kanssa. Kesän jälkeen olen yrittänyt etsiä itseäni liikaakin, jolloin muut asiat ovat jäänneet vähemmälle huomiolle.Syksyllä en jaksanut pitää perheeseeni niin paljon yhteyttä, kuin joskus aiemmin. Mutta ei se perhe ole minnekkään kadonnut mielestäni. Parisuhde Kirsin kanssa kosahti loppukesästä, mutta nykyisin olen pyrkinyt huomioimaan häntäkin jonkinverran paremmin. Eikä hänkään mun mielestäni mihkään katoa. Toisten ihmisten huomioinnissa pitäis kuitenkin pystyä pitämään joku raja, sillä jos toisia huomioi liikaa, musertaa sitä isointa, eli omaa kiveään.
Sitä hiekkaosaa olen nykyisin alkanut taas haalia jonkinverran lisää, vai oisko ne niitä pikkukiviä. Se on mun kohdallani L.järven tuvalle jonkin asian tekemisessä, saa ajatuksia poispäin niistä suurista kivistä, ja kokee joskus niitä hetkellisiä hyvänolon tunteitakin. Lapset. Ne ois semmosia isoimpia kiviä, mutta nykyisin minulla ei ole lapsihaaveita. Joskus on niitäkin ajatuksia ollu, mutta nykyään ei jotenkin tohdi antaa itsensä ees kyseistä asiaa ajatella.
Pikkukivet, eli kaverit/ ystävät. Niitä minulla on ollut aina kohtuu vähän, mutta onnettomuteni myötä mieleni on jakautunut kahtia ja tämä toinen puoli kaipaisi kavereita enemmän.. Tämä kaveripuolikin on itseasiassa tällin myötä kaventunnut, sillä en useinkaan jaksa pitempää aikaa esittää, ja lauon tällöin mielipiteeni turhankin suoraan.. Olen myös nykyisin liian itsekeskeinen ja toistan samoja juttuja/ jankkaan samaa asiaa liian usein, jolloin minua eivät kaikki jaksa kuunnella. Tämäkin johtuu aivovammasta.. Toisaalta minulle tulee nykyisin helpommin tuttuja, kuin vuosia sitte, sillä alan puhumaan nykyään helpommin outojenkin henkilöitten kanssa. Harrastukset voitanee myös laskea noihin pikkukiviin. Ne on myös ollu nykyään vähemmällä, mutta luulen että kun jäät tulevat alan taas käydä pilkillä kohtuu usein.
Seraavaks siitä luultavasti vaikeimmasta isosta kivestä, eli pitkä onnellinen parisuhde. Ainakin jonkinmoinen parisuhdehan on myöskin sen lapsiasian edellytys.
Elikkä, yli puolet avioliitoista päättyy nykyisin eroon, ja suurin osa niistä lopuista on ns. kulissiliittoja, joissa periaatteessa kaikki on hyvin. Mutta onpas niitä oikeita rakkaussuhteitakin, vaikkakin pitkän ajan jälkeen enää hyvin vähän. Vaikeaa kyseisessä asiassa on se, että kumpikin pariskunnasta on alkuun onnellisia, jolloin lopputulemaa ei vielä tiedäkkään. Moni liitto jääkin pysyväksi, ainakin useiksi vuosiksi, jos liittoon syntyy lapsi/lapsia, jolloin sen tyypillisen 7:n vuoden jälkeen todetaan, että meillä on periaatteessa kaikki hyvin, että jatkataampas. Ei tuossa kyllä aina niitä lapsiakaan tarvi, vaan tilanne koetaan tuttuna ja turvallisena, vaikka molempien osapuolten päässä oiskin taka-alalla hiukan toisenlaisiakin ajatuksia. Eihän tuossa periaatteessa mitään vikaa oo, mutta monet keski-ikäiset vaan puhuvat, että heidän parhaat vuotensa on menny hukkaan, kun on keskittynyt liikaa siihen mitä silloin nuorempana on ollut. Mutta sitte niistä onnellisista liitoista. Niitäkin on, vaikkakin vähän. Mutta vähänpä on meitä suomalaisiakin. Maailmassa on nykyään 7000 000 000 ihmistä. Suomalaisia on reilusti alle 6 miljoonaa. Elikkästä suomalaisten osuus koko maailman väkiluvusta on reilusti alle promillen (0.08%), ja niitä onnellisia parisuhteita on kyllä huomattavasti enemmän kuin promille. Että kaikki on mahdollista.
Mietteitä parisuhteista:

*Tekeekö silloin väärin jos elää semmoisessa parisuhteessa että kaikki on tavallaan hyvin, mutta jotain kuitenkin kaipaisi sisäisesti enemmän? Ehkä kumpikin osapuoli. Elikkä täyttää sitä purkkia niillä pikkukivillä ja hiekella.
*Tekeekö silloin väärin, jos etsii sitä oikeaa mitä ei luultavasti ikinä löydykkään?
*Tekeekö silloin väärin, jos päättää pysyä yksin? Muutoihan sitä vois olle jollekkin se oikea, jolloin itsekkin voisi olla onnellinen.

Elikkä  joo.. Väärin luultavasti tuon parisuhdeasian kanssa tekee, valitsee sitten minkä suunnan hyvänsä.. Sen perusteella kuitenkin, minkä pätkän taannoin radiossa kuulin, toi eka vaihtoehto ois nuista se suurin kysymysmerkki. Eli lähes kaikki ok, mutta se jokin. Siinä ohjelmassa oli vaan listattu asioita, mitä ihmiset olivat katunee eniten elämästään kuolinvuoteellaan. Tarkasti en toki muista, mutta se oli useita henkilöitä kaduttannut, että he olivat eläneen toisten ehdoilla liian suojattua elämää. Eli toi eka kohta liippaa kyllä herkästi sinnepäin..

Toisaalta en kyllä yhtään ihmettele miksi nuo kauan onnelliset suhteet on niin harvinaisia. Sillä. Naiset puhuvat usein, että miehen täytyisi pitää kohtuullisesti sitä omaa päätänsä, eikä olla alussa täysin vietävissä.. Semmoinen asia vaan, että jos mies, tai ainakin useimmat, on oikeesti rakastunut, on hän ainakin alussa aika täysin vietävissä. Tällöin nainen vaan dissaa suhteen aika alussa, kun toteaa ettei tolla tunnu olevan mitään omaa mielipidettä.. Jos taas mies ei ole alkuun vietävissä, vaan semmonen naisen unelma, niin ei se mies oo silloin oikiasti syvällisesti rakastunnu. Vuosia tuommosessa tapauksessa saatetaan kyllä olla yhdessä, muttei se luultavasti semmoseks onnelliseks pitkäks liitoks kasva.

Kokonaisuudessaan: Kannattais pyrkiä tekemään ainakin yhestä kivestä melko suuri, se minä itse kivi, muttei kuitenkaan niin suurta, ettei sinne purkkiin mahtuis muitakin melko isoja kiviä. Eli perhe, parisuhde, läheiset ja ehkä lapset. Niitä pienempiä kiviä, eli kaverit ja harrastukset pitäis olla jonkin verran, että sitä hiekkaa ei mahtuis turhan paljon. Onhan se mukavaa että sitä hiekkaa, eli tavaroita/asioita on kohtuu paljon, mutta eipä se oikea onni sieltä tuu. Parempi silläkin sitä hiekkaa olla vaan kohtuullisesti, ettei sitä oluttakaan mahtuis ylenmäärin. ;)
Noh, onneks se mun isoin kivi, eli mää ite, on nykyään paremman kokonen mitä loppukesästä. Ja taitaapa se olla nyt isompi mitä vuosi takaperin.

Lopputoteamus: Tästäkään yöllisestä pähkäilystä ei oo mitää hyötyä. Eli asioita ei sais, etenkään yöllä, miettiä turhan tarkasti. Mutta ton seuraavan lainauksen sisältö kumminkin pähkäilystäni vahvistui. Toi lause on aiemminkin jossain täällä tekstissä..
>>Elämä on sarja väliaikaisia tapahtumia.>>  Eli, pitäis osata antaa mennä vaan, eikä turhaa pähkäillä.....

Malttamattomuutta pikkasen.

Toissapäivänä kirjoitin etten lähiaikoina ainakaan ajelis selkäni/ lonkkani kipujeni takia. Noh, tänään ei ois ollu oikeen mitään tekemistä täällä , niinpä päätin lähteä Lappajärvelle tekemään jotakin. Menomatkalla n. puolivälissä rupes selässä tuntuun semmoselta etten ehkä pystyiskään tekeen oikeen mitään.. Ajelin kumminki perille, ja päätin että kokeilempas rankasta selkääni oikein kunnolla ja rajata nurmikon laidat/rakennusten laidat tarkemmin nyt ennen lumentuloa. Nuo nurtsin laidathan ajoin läpi ajettavalla leikkurilla, mikä muutes on aikamoista röykkyytystä selälle. Noin puoli tuntia leikkurilla päristeltyäni rupeskin selkäni tuntumaan jo kohtuu hyvältä, sopivasti töyssystä maata laidoilla. Pari tuntia leikkussa kaikkiaan meni, ja lopppuolesta selkä tuntui jo ihan normaalilta. Elikkä kerrankin jotain hyvää malttamattomuudesta.. Ton leikkuun jälkeen siellä muutakin tein, mm. hioin sautan lattian valun, mutta sitte aikasessa rupeski tuleen väsy ja ajoin takasin S.joelle. S.joella zzz.. Toi väsy tulee tämmösille päänsä poksauttaneille joskus/useinkin pirullisen helposti, ja väsyneenä ei kannattais yrittääkkään tehä yhtään mitään.. Paluun ajo meni selkäni kannalta kohtuu hyvin, ihan loppumatkaa lukuunottamatta.  Joutaispa toi selkä munpuolesta vaikka kuntoutuakkin...