Jalka vähän rikki..

Ajattelinkin aikasemmin että vois lähtiä ajelemaan johkain pohjoiseen loppuviikosta, sen kameran kanssa. Voipi olla kumminki, että en lähekkään. Oikea jalka on ollu muutaman viikon vähän huonossa kunnossa, ja tuntuu ärsyyntyvän nyt jo autolla ajostakin. Se jalka on joskus katkennu, ja muutenki saannut aika kovaa pöökiä siinä kolarissa. Vastenmielistä kävellä missään kovalla alustalla, esim kaupassa tai tiellä, kun jalkaterä läpsähtää koko mitaltaan kiinni alustaan joka askeleella. Tämä on vaan pahentunnut lähiaikoina, vaikka aattelinkin sillon muutama viikko takaperin, että kyllä se itekseenkin kuntoon tulee...  Fysioterapeutille mun ois pitänny mennä jo aikasemmin, mutta eipä oo paljon huvittannu.. Tänään sain viimein soitettua, ja aika sinne ois ens viikon puolivälissä.

Joo..
Juice: Vaasankin veri Toi kappale on tunnelman puolesta aika monelta kohdin osuva siihen mitä mää olin ennen onnettomuutta.
Nykyinen olotilani seikkailee Teharin: Luuseri:n ja Cheek: Jippikayjein välillä.
Yrtin miettiä mikä ois semmonen tavoittelemisen arvoinen tila, mutta en suoranaisesti keksinny mitään kappaletta mikä täysin sopisi. Sitä tietynlaista rauhaa/onnellisuuttahan sitä hakee, mutta suurin osa kappaleista on niin äärilaitoja suuntaan jos toiseen. Sen keskitien kun saavuttais, ja ois ihtensä kanssa hyvä olla,  niin se ois semmonen tila missä pärjäis. Kappaleissa joissa on hyvä tunnelma, joita etsin pitkän aikaa, on vaan yleensä joku pari. Että eipä taida ihminen löytää sitä parasta oloa yksin. Ihan perus hyvän kyllä voisi saavuttaa...

Mulla rupiaa olemaan hetkittäin semmonen perus hyvä olo. Ennen laitoin jotain ruokaa päivittäin, mutta kesän jälkeen ei oo tullu oikeen laitettua, muuta kuin joskus keitettyä jotain perus makaroneja, paistettua jotan helppoa pannussa ja etupäässä lämmitettyä jotain mikrossa. Aina ei oo kyllä ees viihtinny siinä mikrossakaan lämmittää, vaan on tullu syötyä kylmää pizzaa..
Mutta tänään tein ruokaa parin tunnin ajan. : ) Tein semmosta omaa variaatiota sipulikeitosta, johka tulee jauhelihaakin. Mun närästys ongelmat varmaan tykkää tosi paljo siitä keitosta...

...

Jooh.. Elikkä viime yönä heräsin vaajaa kahen tunnin unien jälkeen, ja valvoin yli kolme tuntia. Kaikenlaiset ajatukset vaan rupesivat taas surraan silloin päässä. Aluks jonkun aikaa oli mielessä niitä normi ajatuksia, jotka eivät yöllä ole monestikkaan niitä kovinkaan hyviä. Sitten pakotin itteni aattelemaan niitä mun elämäni parhaita/ ikimuistettavampia hetkiä, että sais nukahettua. No eipä sekään onnistunnu, ennen kun kirjoitin ne parhaat hetket ylös paperille. Ne paperille kirjoitetut on siis todennäköisesti niitä elämäni oikeesti merkittäviä hetkiä, kun niitä en tarkemmin miettinnyt. Kävin vaan elämäni mielessä läpi lapsuudesta tähän hetkeen.
Kirjoitan siis saman litanian tänne, niin saan sitte joskus itekkin tarkastaa, että mitähän mää oikiasti oisinkaan hakemassa. Ihan kaikkia kohtiahan mää en toki tänne viihti/kehtaa laittaa.

Niitä parhaita hetkiäni. Muutamat toki ovat hiukan pidemmän aikavälin juttuja, ja jotain on tapahtunnu useamminkin:

Lapsuus.
-Viimeiset lumenrippeet jäjellä. Pakkasyön jälkeen räystäältä tippuu vesipisaroita. Muistan leikkiväni siinä seinustalla pienellä muovisella kaivurilla. Aurinko paistoi, ja oli mukavaa.
-Ensimmäinen vappuviuhkani, ja sillä leikkiminen. Aurinko paistoi.
-Pihallemme tuli harjalintu, joka lähti pois kyllä aika pian, kun kauppa-auto tuli. Muistan sen hetken, koska se lintunen on täälläpäin hyvin harvinainen.
-Ongella käynnit.
-Heinätyöt, kun oli mm. serkkujani joiden kanssa sai värkätä.
Ala-aste.
-Uuden virvelin saanti.
-Lohilammilla kalassa käynnit.
-Isän kanssa kauniina aamuina teerimetsällä käynnit.
-Perhokalastus välineiden saaminen joululahjaksi. Vaikka olikin talvi, harjoittelin heittämistä pihalla.
-Koulun kuvaamataidon, liikunnan ja käsityön tunnit.
-Norjan matkat sukulaisten kanssa asuntovaunulla. Tästä maailmani avartui. Hienoin hetki matkoilta lienee se kun menimme ensimmäistä kertaa vuoristoiselle alueelle sateen aikana, ja leiriydyimme. Pilvet häipyivät, ja vuoret tulivat näyviin. Se oli silloiselle pikku Markolle uskomaton näky.
Ylä-aste.
-Ensimmäinen metso.
-Mopon saaminen..
-Eka menoissa käynti.
-Rippileiri.
-Eka juhannus josain, missä  oli silloisen mittapuun mukaan paljon muitaki.
-Pilkillä kauniina kevätpäivänä. Sain seittämän hyvänkokoista siikaa. Ei tosin yhtäkään kahen kilon.: )
-Teerimetsällä Katajajärvellä. Teeriä näkyi satoja, mutta en kyllä tainut saada ainuttakaan.
18v.-->
-Ajokortin saanti.
-Ex. vaimoni kanssa alkuaika. Silloin sitä vaan lejaili aika pilvilinnoissa, niinkuin yleensä kaikki vastaavassa  hetkessä.
-Pataljoonan komentajan minulle myöntämä ylimääräinen kuntoisuusloma armeijassa. Hän serasi ampumistani tietämättäni yhdessä harjoituksessa. En sitte saannu pitää sitäkään lomaa lopuks, mutta olipa ainakin muut mulle hetkenaikaa kateellisia.
- Tieto että pääsin insinörikouluun.
-Ensimmäisen saamani hirvi. Tai siis jälkitunnenmat, kun se meinasi tulla mun päälle. Voitin.
-Kahden lohipikkikilpailun voitot.
-Tajuaminen että valmistuin oikeesti rak ins:ksi.
Onnettomuus -04-->
-Yli puoli vuotta eteenpäin onnettomuudesta, olin lähes koko ajan onnellinen. Tai onhan siinä pari kuukautta alussa joita ei tiedosta millään tapaa.
-Miljoonapilkistä lohen saaminen, tai itsessään koko tapahtuma.
-Vimpeliin muuton jälkeinen kevätpäivä/päiviä kun kaikki oli saatu paikoilleen, ja tuntui että kaikki on ok.
-Alkukesästä saamani, isohko taimen kyseiseen jokeen Vimpelissä. Tai oikeammin se että pääsin yksin liikkumaan, ja onnistuin jossakin.
-Syksyllä hirvipassissa karhujen näkeminen.
-Eka jaksoni Käpylässä, jolloin jonkinverran tajusi mitä nykyään olen.
Ero vaimosta.-->
-Kirsin kanssa seuruselemisen alkupuoli. Tunsin että minäkin pystyn opastamaan/auttamaan joissakin asioissa.
-09 -Tajuaminen keväisenä päivänä siellä L.järven tuvalla. Nää on mun..(tai siis pankinhan ne enimmäkseen on) Siis tupa, navetta ja aitta.
-10 -Muutosta n.4kk tuli käymään joukko Kirsin nuoruuden kavereita. Mukavaa porukkaa, eikä kukaan     sanonnu mitään huonoa siitä tuvasta.
-11 -Tuvasta juttu lehteen, eli jutun tekemispäivänä tuntu että muitakin kiinnostaa.
      -Provinssissa ok hetkiä/porukkaa.
      -Käpylän viime jakso.

Elikkä ennen onnettomuutta hyvissä hetkissä on ollut usein luonto jollain muotoa mukana. Onnettomuuden jälkeen hyvissä hetkissä on ollut enemmän ihmisiä mukana. Elikkä olen nykyään sosiaalisempi, ja kaipaan enemmän toisten huomiota.
Tuo luonto jää nykyisin vähemmälle, koska esimerkiksi hirvimetsällä näkee lähes päivittäin luonoa mikä on tuhottu, tai siis "metsänhoitoahan" se on. Moni paikka mihin ennen sai kävellä muutamia kilometrejä, on nykyisin autolla saavutettavissa. Soita, jotka olisivat reunoiltaankin ennallisessa kunnossa, mitä muistan nuoruudestani olleen, ei juurikaan enää ole meidän metsästysseuran alueella. En siis mene ainakaan tänä vuonna hirvmetsälle. Tulee vaan liika huonoja mielentiloja liian usein, kun näkee uusia metsäojituksia, turvepeltoja ja metsäautoteitä...

Kokonaisuudessaan kun tuon luki saattoi päätellä ettei lähiaikoina tarvi mun ootella mitään hyvää hetkeä, kun tänävuonna on ollu jo usiampia. Notta, ei makiaa mahantäyreltä..

Tosiaankin, nukuin yön aattelemisen jälkeen puoleen päivään asti. Tarkoitus oli eilen että meen aamusta tekeen L.järven tuvalle ulkoporrasta, kun edellinen oli melko entinen. Elikkä iltapäivästä vasta raahauduin sinne, mutta tulipa se porras kumminki tehtyä, vaikka siinä kauan meniki.

 Jos mulla ois joku tolla työnopeudella töissä, mitä meni tuon portaan tekemiseen, niin antaisin kyllä potkut. Tohonki meni usiampi tunti..

 Siinä on sen mun ekan hirven sarvet. Yläkallosta puuttuu osa, kun ammuin siihen. Se kun heräs täysin kuolleen näköisestä tilasta, kun olin menossa veriä päästämään. Se nous yhtä-äkkiäi n.10m päässä musta, kääntyi, ja tuli puskuasennossa kohti. Onneksi ehdin ampua ennen kuin se ehti puskea mua. Se kaatui minusta n.3m:n päähän.

Ajatuksia..

Pari päivää on taas menny, etten oo saannu aikaseks oikeen mitään järkevää. Aivovammakin vaan pyörii mun päässä nykyään paljon, kun mulla on jonkinlainen hyväksymisvaihe siitäki menossa. Oon lukennu taas paljon asiasta. Ja pitää mun vaan omiaki mielikuvia aiheesta esittää. Kokonaisuudessaan en oo tajunnu/enkä ehkä tajua toisten vammoja, kun omaakaan ei kunnolla oo sisäistännyt.

Elikkä.. Aivovammat ovat nykyään suomessa hyvin yleisiä.(autoilusta, moottoripyöräilystä, laskettelusta/lumilautailusta yms..) Monetkaan pienemmät vammat eivät näy päällepäin lainkaan, eivätkä useimmat vammat juurikaan vaikuta elämää vaikeuttavasti. Mutta tulee pienestäkin vauriosta muutoksia jollekkin elämän osa-alueille. Esim. väsyvyys, tunteiden ailahtelu, muisti, tms.. Kaikki joilla on pienehkö av. eivät edes itse tiedä/sisäistä muutostaan. Pienehköjä vammoja kun jää paljon toteamattakin. Läheiset ehkä huomaava muutoksen, mutta eivät osaa aina yhdistää kyseiseen tapahtumaan. Itsekkään en useinkaan huomaa toisesta kyseistä asiaa, vaikka toisella sellainen olisikin, ja kohtelenkin heitä niin kuin mää muka oisin ainoa jolla on päässä vammaa. Itellä jos on näinkin paha vamma, niin vois kuvitella että huomais, mutta...  Itsekeskeinen oon, ja niin on kyllä monet muutkin jolla on vaikea aivovamma. P.kele..
Elikkä onneksi näinkin kattavia aivovammoja, kuin minulla on kohtuullisen vähän. Tavallaan paha ettei pelkkä av. näy pällepäin, jolloin ihmetellään että miksen oo työelämässä. Ei sekään kyllä oo hyvä jos pään vamma näkyy, silloin sitä vaan saa pikkulapsen kohtelua. Lässytetään/ voivotellaan.
Toisaalta monikaan jolla on aivovamma, ei haluakkaan että vamma näkyy päällepäin. Tämän avulla saa tuntemattomilta ihmisiltä normi ihmisen kohtelun. Saattaapa kyllä se normikohtelukin joskus olla itselleni liian hektistä, jolloin väsähdän, ja tulee mokailtua asioita.. Se mun esitys aikaisempina vuosina, että mulla menee hyvin ja kyllä mää pystyn, on ollu esitystä ettei mulla ois pahaa aivovammaa..

Tätä toivoisin. He jotka itse tietävät/ hyväksyvät ,että heillä on vamma päässä, eivät masentuisi, vaan pyrkisivät elämään asian kanssa. Kokonaisuudessaan vamma kuitenkin antaa enemmän, kuin mitä ottaa. Kokemukset ainakin lisääntyvät...

Vielä kun tuon lopun sais ittelle uppoomaan päähän..: )

 Tuo kuva on otettu n.4metrin päästä perhosesta, että kyllä siinä mun kamerassa ois tavallaan mulle riittävästi kykyjä/ ominaisuuksia. Vielä kun sitä osais kunnolla käyttää...

 

 Toi perhonen on pikkasen rikki siivestään, mutta oman pääni rikkinäisyys ei näy päällepäin. Hyväkö vaiko ei.. Siinäpä mulle miettimistä..

Ajelua.

Eilen aamulla ajattelin että voisin käydä Halsualla kyyhkymetsällä, vaikka fyysinenkään kuntoni ei ollut paras mahdollinen. Ajelin aamupuolesta Halsualle (135km), ja sinne päästyäni ei enää huvittanutkaan lähteä jahtiin... Aivovammaiset kun saattaa vaan väsähtää/mieli muuttua helposti. Itse ajo ei ole minulle väsyttävää, vaan usein jopa päinvastoin. Ajon aikana täytyy sopivasti keskittyä itse ajamiseen, niin päässä ei pyöri liian paljon turhia ajatuksia, jotka voivat väsyttää. Väsyttävintä on seurata useamman henkilön toimia ennalta itselle oudossa tilanteessa. Elikkä on se autolla ajaminenkin kohtuu rasittavaa, jos kyydissä on useita henkilöitä, ja outoa seutua.

Juuh.. Elikkä en käynny kyyhkyjahdissa vaan värkkäsin kameran kans, kun sitä en vielä oikeen osaa käyttää. Paluumatkatkalla tulin Lappajärven kautta, eli leikkasin nurtsia, poimin vähän marjoja/omenoita ja kuvasin.

Lapsuuden/nuoruuden koti.

                                       

Kissani, siis "Mökö" asuu nykyään mun vanhemillani.

  Mustikkaa ois ollu tänävuonna hyvin, mutta enpä vaan oo jaksannu käydä poimimassa. Puolukatkin rupiais olemaan kohta kypsiä, mutta enpä tiedä tuleeko niitäkään poimittua. Elikkä mun aloitekyky p.stä...

Seuraavaks on kuvia Lappajärveltä.

Tää kuvien lisääminenkään ei vaan meinaa mulla onnistua ihan kunnolla. Kuvien paikkoja ei meinaa saada millään mieleiseks, siispä ne on nyt vähän mitensattuu. Mutta jospa siihenkin opis joskus..

Seinäjoelta..

Lakeudenristi on varmaan tunnetuin maamerkki S.joella.

Täällä mää nykyisin enimmäkseen oon..

Saattaapa nää pellot olla Ilmajoen puolella, mutta ainaki liki S.jokea.

Ainut mikä on pysyvää, on muutos..

Olen Marko ja rupesin pitään tätä, kun en itsekkään nyt tiedä mikä olisi minun oikea paikkani ja mitä tekisin. Itselläni on vaan ollut tapahtumia parin viimeisen kuukauden kuluessa turhankin paljon, ja johkain pitää mun itseäni saada tyhjennetyks. Elikkä tänne.. Tästä eteenpäin laitan tänne luultavasti paljon kuvia eri asioista, ja eri paikoista. Kuvia siis siitä mikä kulloinkin sattuu kiinnostamaan/inhottamaan minua. Mitään punaista lankaa ei siis jatkon kuvissa tule ehkä olemaan. Se pun. lanka tuntuu vaan olevan eämässänikin nyt hiukan hakusalla. Vielä, mutta kyllä mää sen löydänkin. Ehkäpä tään kirjoitus auttaa mua joskus löytämään sen.

Esitietoja minusta ja tapahtumistani, jotka ehkä auttavat ymmärtämään miksi se lanka on nyt hieman hukassa.

Synnyin -79, ja asuin nuoruusvuoteni Halsualla. Ammattikoulussa kävin olemassa 3v. Kokkolassa.  Tämän jälkeen kävin rak.insiksi Seinäjoella. Tämä oli kokonaisuudessaan ihan hyvää aikaa..

26.4.-04 nousin kaverin moottoripyörän kyytiin. Lyhyen kotimatkan jälkeen auto tuli piha-alueelta eteemme. Törmäsimme..
Kaverilta katkesi jalat, joista toinen amputoitiin. Hän oli sairaalassa pidemmän aikaa kuin minä, mutta nykyään hänen elämässänsä vaikuttaa menevän kohtuu hyvin.

Onnettomuuspaikka..

Itselläni kypärä lähti päästä, ja löin pääni kohtuu kovin lennettyäni n.25m. Tämän seurauksena "sain" "erittäin vaikean" aivovamman. Tästä syystä olen nykyään työkyvyttömyyseläkkeellä. Lisäksi toinen jalkani katkesi, ja halvaannuin toiselta puolelta.Nämä jälkimmäiset vammat hidastivat fyysistä kuntoutumistani, mutta olin kuitenkin jo samana syksynä hirvimetsällä, tosin kyynärsauvojen kanssa.







Onnettomuuden jälkeisenä aikana, kun olin herännyt koomasta, olin hyvin onnellinen. Onnellinen koska olin elossa, ja onnellinen koska opin uusia asioita, mitkä olin hetkeksi kadottannut. Esim. sain jo kesäkuussa lusikan ihan itse suuhun syödessäni. : ) Silloin sitä osasikin olla tyytyväinen elämän pienistä asioista, jotka olivat mahdollisia.

Vajaa vuosi onnettomuudesta tuli muutto Vimpeliin, silloisen vaimoni kanssa. Olin silloinkin onnellinen..

Reilut kaksi vuotta onnettomuudesta olin kuntoutuksessa Helsingissä, Käpylän kuntoutuskeskus, Synapsiassa, n.1kk:n ajan.Tämä aika oli minulle hyvää, ja avarsi mieltäni aivovammasta paljon. Jaksoni jälkeen kuvittelin tietäväni aivovammasta lähes kaiken.. Olin väärässä. Erosimme silloisen vaimoni kanssa n.1/2 vuotta jaksoni jälkeen. Suurelta osin av:n takia. Silloinen vaimoni ymmärsi tällöin, ettei minusta tule enää samaa ihmistä kuin ennen onnettomuutta.

Eron jälkeen olin yli puoli vuotta ihan hukassa. Sitä toisaalta olen nykyäänkin.. Kyseisen vuoden loppusyksystä rupesin seurustelemaan Kirsin kanssa, ja olin taas onnellinen. Vuonna -09 ostimme Kirsin kanssa vanhan (siirretty paikalle 1868) talon Lappajärveltä, jota remontoimme pitkän aikaa. Pyrimme säilyttämään vanhaa niiltä osin kuin se vain oli mitenkään mahdollista. Muutimme taloon asumaan 2010 vappuna. Kaikki tuntui tuolloin kohtuu hyvältä. Olin vaan todella väsynyt, kun olin kuormittannut itseäni liikaa remontin aikana. Elikkäs, muuton jälkeen remontin määrä on ollut varsin kohtuullista. Etenkin isäni ja sukulaiseni mahdollistivat sen, että talo tuli muuttokuntoon kohtuu nopeasti tehtyyn työmäärään nähden. Siitä suuri kiitos...

Tänä vuonna kesäkuun lopusta heinäkuun puoleenväliin olin kuntouksessa Helsingin Käpylässä. Tämän jakson olisi pitänyt olla aiemmin (ed.5v.). Tai ehkä sopiva aika minulle olikin vasta nyt. Sitäkään en tiedä varmaksi.. Kuitenkin tällä lyhyehköllä jaksolla aloin ajattelemaan asioita, ja hyväksyin ne eri tavoin, kuin aikaisemmin. Tämän seurauksena tosin loukkasin henkilöitä, kuten Kirsiä ja muita läheisiäni. Mutta ainakin luulen itse kasvaneeni. Erosimme..
Tajusin ja hyväksyin etten todellakaan ole se sama ihminen, kuin ennen onnettomuutta. Elikkä olin asettanut tavoitteet itselleni vähän sen mukaan, mihin ennen kykenin/ mitä olin. Haaveetkin olivat osittain sen entisen minun haaveita, mitkä nykyään tiedän mahdottomiksi toteuttaa/ jaksaa. Olenkin tähän asti esittännyt läheisilleni/ itselleni, että kyllä mää pystyn, osaan,ja jaksan ihan ihtekki.

Nykyään en ihan tarkkaan tiedä mikä olisi minulle se sopivin asia, joten nyt vaan täytyy antaa itselleen aikaa miettiä mihin kykenee ja mikä on mahdollista. Lappajärveltä ainakin ilmeisesti joutuu siirtymään johonkin, missä on hiukankaan enemmän ihmisiä. Siellä oli vaan liikaa niitä yksinäisiä hetkiä. Minulla kun on nykyisin tarve/ halu olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Tämä puoli on tullut av:n myötä. Mutta se toinenkaan puoli ei ole täysin kadonnut mun päästä. Se puoli kaipaa rauhaa/ luontoa, mitä toisaalta olisi L.järvellä... Mitkähän ne mun haavetkaan nykysin voisivat olla realistisia? Elikkä en tiedä mitä nykyään tekisin, mutta etsitään/ mietitään. Oon nykyisin hyvin kaksijakoinen persoona aivovamman myötä. 

Seuraavaksi piirteitä minussa, jotka johtuvat aivovammasta.

Hätäisyys/rauhattomuus/äkkipikaisuus: Näitten asioiden takia tulee tössittyä toistenkin ihmisten elämiä.
Tunteiden korostuneisuus: Ei aina hyvä tämäkään, mutta se vaan on.
Aloitekyvyn heikkeneminen: Vaikee aloittaa myös jonkin asian lopettamista, minkä olen saanut aloitetuksi. Elikkä juuttumista --> jankuti, jankuti......
Muisti: Eipä oikeen muista semmoisia asioita mitä ei paina todella keskittyneesti päähänsä, mitkä eivät erityisesti kiinnosta ja jos on väsynyt.
Väsyvyys: Väsyn todella nopeasti, etenkin jos joudun ajattelemaan/seuraamaan minulle, ei niinkään kovasti kiinnostavia asioita.
Oiretiedostamattomuus: Kuvittelin ekan Käpylän jaksoni jälkeen tietäväni/hyväksyväni kaiken aivovammasta.. Enpä vaan ollu hyväksyttänny itelläni. Nytkin taas kuvittelen että oon hyväksyny kaiken av:stä johtuvan, mutta luultavasti tulevaisuudessa tulee aukenemaan taas jotain lisää. >>elämä on sarja väliaikaisia tapahtumia>>
Selittämisen tarve: Puhun paljon, mutta vähän asiaa. Unohan kysymykset muilta, kun oon niin täpinöissä puhuessani. Tämä jää vaivaamaan ja askarruttamaan mieltäni myöhemmin.
Tämän kirjoitus on myös sitä selittämistä.
Tunnetilojen tulkitseminen/ omien tunteiden julkituominen: Elikkä joo, en aina osaa tulkita toisen tunteita oikein, mistä aiheutuu kiusallisia tilanteita ja vääriä mielikuvia itselleni. En myöskään osaa aina tuoda julki omia mielikuviani selvästi esille puhuttaessa, mikä tilanne on minulle monesti liian nopeaa. Yritän kyllä, mutta en vaan aina onnistu, ja rupean jankkaamaan, ja voin lopulta hermostua.
Suoraviivainen/ lapsellinen käytös: Juuuh...
Jne, jne, jne...

Yksi pirullisimmista asioista mun pään poksahduksessa on että, monia asioista mitä jää tarkemmin ajattelemaan, löytää/keksii vaan asioiden ne huonoimmat puolet. Joskus tavallisia asioita tulee puolestaan ajateltua liiankin hyvinä, jolloin tulee itselle hiukan vääriä mielikuvia. Tästä seuraa monesti lievää mielen alakuloa, kun totuus aukenee minulle. Eli oikeasti ei monikaan asia ole niin korostunuta miten usein ajattelen. Oikiasti on tasaisempaa...
Lisäksi on myöskin ne valkoiset valheet, joita en ainakaan kauan pysty pitämään sisälläni. Jos osaisi hieman kaunistella asiota, loukkaisi vaan muita henkilöitä vähemmän. Tämä loukkaaminen tapahtuu minulla liiankin usein... Aina ei saisi asioita kertoa, niinkuin ne kullakin hetkellä tuntuvat oikeilta itsestä. Pitäis olla hieman malttia. Olen myöskin liian "sinisilmäinen", eli uskon joittenkin ihmisten puhumat asiat täysin, vaikka voivat muutkin ihmiset olla joskus väärässä, ja osaavat kertoa niitä ns. valkoisia valheita.
Olen siis kauppiaalle oikein unelma-asiakas....

Elikkä mulla on kokonaisuudessaan lähes kaikkia vammoja mitä esim, hippokampuksen sivuilla, aivovammat kohdassa mainitaan. (linkki>) Osa pahoin, osa vähempi.
Kokonaisuudessaan kolari on ehkä kuitenkin antanut minulle enemmän, kuin mitä ottanut. Ainakin elämänkokemusta on tullut enemmän, mitä olisi ehkä tullut aikaisemmasta elämässä. Puhun nykyään useiden ihmisten kanssa, eli olen paljon avoimempi kuin ennen onnettomuutta. Eipä tosin tämäkään kyllä aina hyvä ole, mutta tuleepa ainaki niitä kokemuksia.

Nykyään oleilen etupäässä täällä Seinäjoella Kirsin asunnolla ja Kirsi on L.järvellä, siellä mun tuvalla. En tiedä mitä jatkokaan meidän välille tuo/vie, mutta toivon että voitais olla jatkossakin ystäviä. Tällä hetkellä ainakin soittelemme päivittäin, näemme kohtuu usein ja voimme puhua paljon asioista.
Monetkin mahdolliset ystäväni olen vaan töpeksiny av:n aiheuttamien piirteiden takia...

Mutta jatkossa kuvia jostain eri paikoista missä kulloinkin oon, ja mitkä kulloinkin sattuu kiinnostamaan/ inhottamaan. Kyllä siellä varmaan tekstiäkin tulee välissä olemaan. Jotkut kuvien selitykset tulevat varmastikin inhoittamaan jotakuta, ja kiivastuttavat että minulla on täysin väärä kanta/ mielikuva. Väärässä olenkin monessa asiassa, mutta tuon mielikuvani kuitenkin julki. Mielikuvani ovatkin nykyään av:n takia hyvin "mustavalkoisia", jolloin kerron ehkä pahasti jostakin asiasta, mikä ei oikeasti ole kovinkaan merkittävä. Sama varmaankin on myös toisinpäin, että jotain asiaa mitä kehun/arvostan, ei välttämättä monikaan muu pidä merkittävänä.